Tästä en luovu muutossa

Lapsuuden tavarat herättävät muistoja

Tavarat, jotka olivat tärkeitä lapsuudessa ja nuoruudessa, ovat usein tärkeitä aikuisenakin. Nämä neljä tarinaa kertovat vuosien ja vuosikymmenten takaisista rakkaista esineistä, jotka kulkevat mukana muutosta toiseen.

Tiina Hurskainen, 61, graafikko

Vanhat vaatteet vievät takaisin kouluvuosiin

"Sain tämän villatakin joululahjaksi tädiltäni, kun olin 10-vuotias. Hän kutoi samanlaiset villatakit pikkusiskolleni ja minulle. Villatakkia sai käyttää vain juhlissa punaisen skottihameen ja paksujen punaisten sukkahousujen kanssa.

Paksu ja karhea villatakki kutitti ikävästi, mutta se ei haitannut, koska se oli niin ihana. Alle puettiin pitkähihainen laamapaita. Villatakki päällä oli aina jotenkin turvallinen olo.

Olin kateellinen siskoni villatakista. Se oli muuten samanlainen, mutta siinä oli ruskean raidan sijaan sininen raita, ja minun mielestäni se oli paljon kauniimpi.

Punainen mekko on äitini ompelema. Muistan, kuinka minulla oli tämä punainen mekko päälläni, kun olin menossa ilmoittautumaan uuteen kouluun.

Olen säästänyt monia lapsuudenajan vaatteitani. Niitä on ihana ottaa esille ja muistella vanhoja aikoja. Muistan hyvin, miltä lapsena tuntui, kun jokin tietty vaate oli päälläni."

Villatakki kutitti ikävästi, mutta se ei haitannut, koska se oli niin ihana.

Martti Suontausta, 31, toimintakonsultti

Lapsuuden viherkasvi kuuluu aina muuttokuormaan

"Limoviikuna on äitini laskujen mukaan ainakin 25 vuotta vanha. Alun perin se on saatu lahjaksi lapsuudenkotiini. Silloin se oli noin 20 senttiä korkea. Sain kasvin mukaani, kun muutin omaan asuntooni.

Limoviikuna on aikamoinen sissi: se on kestänyt ainakin kahdeksan muuttoa ja yhden evakkokodin, kun lapsuudenperheemme asui vuoden Japanissa isäni töiden takia. Yhtenä jouluna koristelimme limoviikunan pikkusiskoni kanssa joulukuuseksi.

Kasvi ei oikein tykkää siirtelystä. Jossain muutossa se otti jopa hiukan nokkiinsa ja pudotti lehtiä, mutta annoin sille vielä mahdollisuuden. Minulla ei ole mitään aikomusta luopua limoviikunasta, koska se on aina löytänyt kaikissa kodeissa heti paikkansa.

Limoviikuna on saanut olla aika omissa oloissaan. Annan sille vettä, kun muistan. Keväällä olisi varmaan aiheellista vaihtaa mullat, koska en ole sitä koskaan aikaisemmin tehnyt."

Yhtenä jouluna koristelimme limoviikunan pikkusiskoni kanssa joulukuuseksi.

Kaija Sarha, 70, eläkeläinen

Leikkikoira vältti sairaalareissun

"Olin neljävuotias, kun sain kovan kuumeen. Sairaalassa selvisi, että minulla on sekä vesirokko että tulirokko. Jouduin yksikseni eristyssiipeen.

Vanhemmat saivat käydä vain lasin takana vilkuttamassa minulle. Se mahtoi olla heillekin aivan kauheaa. Äiti ja isä lähettivät sairaalaan leluja kotoa, jotta viihtyisin paremmin. Jouduin olemaan eristyksissä monta viikkoa.

Olin niin onnellinen, kun pääsin pois sairaalasta! Sairaalaan tuodut lelut piti jättää sinne ja hävittää tartuntavaaran takia polttamalla. Kotiin oli jäänyt vain kaksi lelua: tämä Bontso-koira ja toinen koira. Siksi Bontso on minulle niin tärkeä. Se näyttää niin hauraalta, että en uskalla edes pestä sitä enää. Silmätkin ovat pudonneet jossain vaiheessa.

Rakkaimpia lapsuuden lelujani säilytän vitriinissä. Lapsivieraille tarkoitettuja leikkimisleluja minulla on erikseen. Vitriinissä asustaa myös Bontso-koira. Välillä vien sitä vierailulle muiden lelujen luo, ettei se tuntisi oloaan niin yksinäiseksi."

Bontso näyttää niin hauraalta, että en uskalla edes pestä sitä enää.

Martti Heikkinen, 60, levy-yhtiön toimitusjohtaja

Vinyylilevyt hurmasivat teini-ikäisen

"Lapsuudenkodissani ei kuunneltu musiikkia. Isäni laittoi radion heti kiinni, jos sieltä alkoi kuulua jotain muuta kuin uutisia tai urheilua. Ostin ensimmäisen levyni, kun olin 17-vuotiaana kielimatkalla Englannissa. Siitä se alkoi.

Veikkaan, että albumeja on nyt noin 2 500 ja sinkkuja noin 500. Levyhyllyjä löytyy niin makuuhuoneesta, olohuoneesta kuin työpaikkani varastosta. Alun perin levyt olivat siististi aakkosjärjestyksessä, mutta monien muuttojen jälkeen aakkoset ovat sekalaisessa järjestyksessä.

Levyjen muuttaminen on ihan hirveää. En ole löytänyt sellaisia laatikoita, joihin levyt voisi laittaa huoletta. Levyjä ei saa missään tapauksessa kasata päällekkäin ja säilyttää lappeellaan.

Myyn kokoelmastani vain levyjä, joita on mahdollista ostaa joskus takaisin, jos alkaa kaduttaa. Ja jos myyn levyjä, ostan aina uusia tilalle. Laskin viime vuonna, että ostin ainakin levyn viikossa."

Levyhyllyjä löytyy niin makuuhuoneesta, olohuoneesta kuin työpaikkani varastosta.

Pidä huolta rakkaimmista tavaroistasi

Kotivakuutus turvaa rakkaat esineesi, mutta tavaroiden tunnearvoa ei mikään vakuutus kata. Muista siis pitää hyvää huolta sinulle tärkeimmistä tavaroista.

Esimerkiksi kylmässä varastossa ei kannata säilyttää mitään itselle kovin tärkeää kosteuden ja pölyn sekä varkausriskin takia. Myös kuumuus ja suora auringonpaiste tekevät hallaa monille vanhoille tavaroille.

Jos rakkailla esineilläsi on suurta rahallista arvoa, tarkista, että kotivakuutuksesi kattaa myös ne. Kotivakuutus on voimassa aina myös muuton aikana. Hanki kotivakuutus kätevästi Ifin verkkokaupasta.

Tapaa musadiggari videolla

Katso, mitä Martti kertoo ekasta levyhankinnastaan!
 

Tästä en luovu muutossa

Tässä Ifin sarjassa ihmiset esittelevät rakkaita tavaroitaan, jotka kulkevat mukana muutosta toiseen. 

Lue myös jutut perintöesineistä, joista omistajat eivät henno luopua ja erikoisista aarteista.

Muuttoja & suuria tunteita

Ifin Muuttoja & suuria tunteita -sarjassa ihmiset kertovat elämänsä tärkeistä muutoista ja kodeista.

Lue jutut ensimmäiseen omaan kotiinsa muuttaneesta opiskelijasta, nopeasti hynttyyt yhteen lyöneestä pariskunnasta, aikuisten kimppakämpästä ja kerrostalosta omakotitaloon muuttaneesta lapsiperheestä

Sinulle saattaa olla hyötyä myös näistä sivuista

Ifin kattava kotivakuutus

Tutustu ja osta!

Mitä kotivakuutus korvaa?

Lue esimerkkitarinoita

Rakkaat aarteet kulkevat muutoissa mukana

Tutustu neljään tavaraan ja niiden omistajiin