Mitä kotivakuutus korvaa?

Ilman kotivakuutusta olet pahassa pulassa, jos jotain sattuu. Mutta mitä kaikkea vakuutus korvaa ja mikä jää omalle vastuulle? Lue tositapahtumiin perustuvia tarinoita.

Vesivahinko keittiössä

Astianpesukone oli ollut paikallaan muutaman vuoden, kunnes yhtenä yönä vesi tulvi keittiöstä koko huoneistoon. Ehkä tuloputken kunto olisi pitänyt tarkistaa ajoissa, tai ainakin sulkea pesukoneen hana illalla, kun ohjelma oli valmis. Paha talossa on nyt kuitenkaan asua, kun joutuu kumisaappaissa kävelemään, Matti tuumi. Onneksi perustasonkin kotivakuutus korvasi vaikka suojeluohjevähennystä vähän tulikin ja Matti pääsi asumaan Ifin piikkiin muualle ennen kuin palasi vasta kunnostettuun kotiinsa.

Kahvia ja tabletteja

Kaisa luki lehden yleensä tabletilta aamukahvin kera. Pöydän ääressä se sujui vielä ihan näppärästi, mutta syntymäpäivän kunniaksi poikaystävä valmisti yllätysaamiaisen sänkyyn. Maitokahvi kuitenkin solahti lakanoille ja tabletti tipahti lattialle, kun yritti taiteilla tyynyjen seassa. Onneksi poikaystävä keräsi pisteitä muistuttamalla laajasta kotivakuutuksesta, joka otetaan juuri tällaisia, äkillisiä ja yllättäviä tilanteita varten. Ja koska Kaisalla oli Laajaplus-tason kotivakuutus, hän sai lattialle pudonneen ja hajonneen padin tilalle uuden ilman ikävähennyksiä, koska lukulaite oli alle kolme vuotta vanha.

Hirvi pakkasessa

Suurmetsästäjä Petri osti syksyn tullen arkkupakastimen. Keittiön pakastimeen ei kokonaista hirveä mahdu, metsästäjäntaitoihinsa ehdoitta luottava Petri tuumi. Yhtenä marraskuisena iltapäivänä sarvipää sitten osui tähtäimeen ja Petri sai pakastimensa täyteen itse pyydettyä lihaa. Valitettavasti vain pakastin suli parin viikon kuluttua sähkökatkon seurauksena ja Petri joutui tyytymään marketin valikoimaan talven ajan. Kaiken lisäksi vakuutuskaan ei korvannut, koska Petrillä oli vain perusturva. Laaja vakuutus olisi korvannut. Kyllä Petriä harmitti. Hirvenliha ei nimittäin ole halpaa, edes itse pyydettynä.

Sulavat tikkaat

Kevät tuli ja sen mukana lumet alas omakotitalon katolta, ja lumen mukana kattotikkaat ja pari katteen palaa. Lumen ja jään aiheuttamia vahinkoja ei kotivakuutus korvaa, Antti totesi harmikseen, mutta sentään yläkerran ikkunan, jonka metallitikas oli rikkonut rymistellessään alas pihamaalle. Pitänee huolehtia lumikuormasta ensi talvena vähän paremmin, jotta vastaavilta vahingoilta vältytään, tuumi Antti kattolevyjä paikalleen naputellessaan.

Talvimyrsky kylpytynnyrissä

Ei se ole tontti eikä mikään, jos siinä ei ole jos jonkinmoista piharakennusta. Niinpä Reijo oli hankkinut leikkimökin lisäksi huvimajan, kylpytynnyrin ja lähiseudun komeimman lipputangon hienojen marjapuskien keskelle. Valitettavasti tuli talvimyrsky, joka teki korjauskelvottomia tuhoja pihamaalla. Jopa perustason If Kotivakuutus korvasi näistä jokaisen pytingin ja puskan. Saipa Reijo vielä korvauksen omasta työstään. Kätevä kun oli käsistään, hän teki suuren osan töistä itse.

Alppirinteestä kotikylpylään

Vanhempiensa omakotitalon perinyt Tytti viihtyi hyvin lapsuutensa maisemissa. Vaivalla tienaamansa rahat Tytti käytti mieluiten laskettelumatkoihin, joista yhdellä Tytti tapasikin Mikan. Mies muutti taloon, jonka alapohjassa vuosikausia tiputtanut putki repesi ihan kunnolla ja kylpylähän siitä tuli. Vaikka putki oli jo 35 vuotta vanha, kotivakuutus korvasi vesivaurion aiheuttamista tuhoista 75 %. Itse putkesta kotivakuutus ei korvannut mitään. Se kun olisi pitänyt uusia ajoissa. Niinpä Tytin ja Mikan maksettavaksi tuli monen tuhannen lasku. Nuori lempi kesti kuitenkin kolhun, ja peruuntuneen alppimatkan sijaan uusittiinkin putket, mikä ei ollutkaan niin kallista kuin mitä Tytti oli pelännyt.

Heiveröinen muuttomies

Mikko ja Jani olivat muuttamassa yhteen. Rakkaus ei katso ikää ja niinpä Mikkoa kymmenen vuotta nuorempi Jani jaksoi kantaa raskaampia kuormia. Yhdessä raahattu pesukone pääsi sitten vahingossa lipsahtamaan Mikon otteesta eteisen parketille, johon jäi syvä lommo. Ja vähän myöhemmin Mikko kompuroi vielä taulutelkkarin kanssa. Kotivakuutus kuitenkin korvasi sekä eteisen parketin korjauksen että taulutelevision ja vieläpä yhdellä ainoalla omavastuulla, samasta muutosta kun oli kyse. Pojat päättivät samalla uusia vanhaksi päässeen parketin muualtakin, ihan omalla kustannuksellaan – kotivakuutus kun korvasi vain rikkoutuneen osan.

Kaija muuttaa

Kaija sai houkuteltua työporukan muuttoavuksi lupaamalla herkulliset eväät ja illan kaupungilla. Innolla töihin tarttuneet työkaverit kantoivat kantakaupungin vilinässä tavaroita kadulla seisovasta pakettiautosta – mutta eivät huomanneet lukita ohjaamoa, josta huppareiden taskuihin ja hansikaslokeroon jätetyt kännykät joku kävi kähveltämässä. Kaija kuitenkin keksi, että jopa perustason kotivakuutus korvaa varkaudet. Niinpä jokainen teki saman tien netissä rikosilmoituksen ja korvaushakemuksen omasta kotivakuutuksestaan. Kullekin tuli kyllä vahingosta suojeluohjevähennys, kun puhelin oli jätetty valvomatta lukitsemattomaan autoon. Mutta jotain korvausta tuli ja puhuttavaahan sinä iltana riitti, kun kenelläkään ei ollut kännykkää mitä näprätä.

Kaija muuttaa taas

Asuttuaan vuoden yksin Kaija löysi Raimon. Raimolla oli isompi asunto vähän matkan päässä. Vahingosta viisastuneena Kaija ei enää jättänyt omaa kännykkäänsä muuttoautoon vaan piti sitä taskussaan koko muuton ajan. Valitettavasti älypuhelimen kosketusnäyttö on varsin herkkä hajoamaan, ja taskussa se kolahteli painavia esineitä vasten. Niinpä Kaija joutui tälläkin kertaa turvautumaan puhelinpulmissaan kotivakuutukseen, mutta ai sentään. Kaijan perustason kotivakuutus korvasi kyllä varkaudet, mutta ei laitteen rikkoutumista. Niinpä tämä vahinko meni omasta pussista.

Rakkauden julistus

Jenny (6v) oli rakastunut, oli kevät ja aurinko paistoi. Ensirakkauttaan julistaakseen Jenny otti kiven ja piirusti isoja sydämiä pihassa seisoneen auton konepellille. Lopuksi hän vielä väritti sydämet hankaamalla maalin pois raapustusten sisäpuolelta. Taideteos piti totta kai vielä signeerata. Naapurikiinteistön yrittäjä ei valitettavasti ilahtunut autonsa uudesta ilmeestä, vaikkei Jennyn tunteita väheksynytkään. Eikä äitikään ollut kovin ylpeä, kun ovikello soi. Vastuuvakuutus oli onneksi kunnossa ja korvasi vahingon, koska aiheuttaja oli alle 12-vuotias lapsi. Sitä vanhemmalle tämäkään rakkauden julistus ei ihan halpaa lystiä olisi ollut.

Pikkujouluista opittua

Mitäköhän se markkinointiosaston Andrea minusta tuumaa, Aki mietti könytessään ensimmäisistä työpaikan pikkujouluistaan vuokrayksiöönsä. Sen verran hikisinä oltiin tanssilattialla oltu, että Aki päätti käydä vielä kokovartalopesulla ennen sänkyyn menoa. Väsymys iski suihkukopissa, ja aamulla talonmiehen herätellessä suihkukaivon päältä mieleen hiipi ajatus, että tästähän ne olivat opiskelija-asuntolassa varoitelleet. Kotivakuutukseen kuuluva vastuuvakuutuskaan ei korvaa vesivahinkoa, jonka on itse aiheuttanut nukahtamalla lattiakaivon päälle.

Kadonneet tekarit

Tuttavaperhe oli saapunut Ristilöillä kylään. Vieraat söivät ja siirtyivät olohuoneeseen. Heidi jäi vielä siivoamaan pöytää ja keittämään kahvit. Tuttavaperheen mies Kauko tuli keittiöön auttamaan ja siinä lomassa kyseli, mihinköhän hänen hampaansa olivat joutuneet? Kauko oli laittanut tekohampaansa syönnin ajaksi serviettiin lautasen vierelle. Mutta Heidi oli nakannut siivotessaan kaikki servietit vessanpönttöön. Kaukon onneksi Heidin perheen vastuuvakuutus oli kunnossa. Siitä korvattiin paitsi Kaukon hampaat myös taloyhtiön putkiston tukkeutuminen 2 päivän päästä.

Jotta välttyisit tarpeettomilta ongelmilta ja kustannuksilta, tarkista kotivakuutusturvasi ja huolehdi tarpeellisista kunnostustoimista – neuvoja ja vinkkejä siihen saat meiltäkin!