Koira veneessä
Moni koira viihtyy vesillä, varsinkin, jos koira on tottunut vesilläoloon jo pennusta lähtien. Lue vinkit koiran kanssa veneilyyn.
Tuliko koiralle tikku tassuun tai oksentaako koirasi veneretkellä? Saat apua etäeläinlääkäriltä pikaisesti ja ajan jopa 5 minuutin päähän.
Lataa sovellus ennen matkaaVinkkejä koiran kanssa veneilyyn
- Opeta koira nousemaan veneeseen ja veneestä pois. Huolehdi koiran turvallisuudesta lähdön ja rantautumisen aikana, ettei koira sotkeudu köysiin tai hyppää veneestä pois väärään aikaan.
- Huolehdi koiran riittävästä ulkoilutuksesta ennen vesille lähtöä, jotta se saa purettua ylimääräisen energiansa ja sillä on mahdollisuus tehdä tarpeensa.
- Varaa koiralle juomavettä ja -kuppi veneeseen. Myös koiran juomapullo voi olla kätevä veneillessä.
- Varmista, että koiralla on veneessä rauhallinen ja suojaisa lepopaikka.
- Koira voi tulla merisairaaksi siinä missä ihminenkin. Jos koira voi helposti pahoin vesillä, tee lyhyitä matkoja, järjestä koiralle mukavat oltavat ja vältä veneilyä tuulisella säällä. Tai järjestä koiralle mahdollisuuksien mukaan hoitopaikka.
- Ota punkkipihdit mukaan myös vesille. Saaristossa esiintyy paljon punkkeja, ja koirakin voi saada punkin puremasta borrelioosin. Ikävän borrelioosin voi välttää parhaiten päivittäisillä punkkitarkastuksilla. Koira kannattaa suojata punkeilta turkkiin laitettavalla punkkikarkotteella, punkkipannalla tai suun kautta annettavalla lääkkeellä. Suun kautta annettava Bravecto sopii hyvin koirille, jotka uivat paljon, koska sen teho ei heikenny koiran kastuessa. Koiralle voi myös antaa punkkirokotuksen.
- Lataa puhelimeesi etäeläinlääkärisovellus. Saat sen kautta yhteyden eläinlääkäriin mistä vain, kunhan puhelimesi yhteydet toimivat.
- Jos lähdet veneellä koiran kanssa ulkomaille, vilkaise vinkit koiran kanssa matkustamiseen. Tutustu myös veneilyvinkkeihin.
Totuta koira pelastusliivien käyttöön ennen kauden ensimmäisiä veneretkiä.
Koiran pelastusliivit ovat sopivat ja hyväkuntoiset
Taitavakin uimari voi joutua paniikkiin pudotessaan yllättäen veteen, olipa kyseessä ihminen tai koira. Siksi on tärkeää, että myös koiralla on aina veneessä päällään sopivat pelastusliivit. Veteen tippunut koira on lisäksi helpompi paikantaa ja nostaa vedestä, kun sillä on pelastusliivit päällä. Erityisesti keväällä ja syksyllä nopea toiminta on tärkeää, jos koira tippuu veteen – koira voi paleltua kylmässä vedessä.
Hyvät pelastusliivit koiralle ovat paitsi sopivat myös hyvänkuntoiset. Jos hankit käytetyt pelastusliivit, tarkasta niiden kunto huolellisesti ennen käyttöönottoa.
Totuta koira pelastusliivien käyttöön kuivalla maalla ennen kauden ensimmäisiä veneretkiä. Kun koira on tottunut pelastusliiveihin, kannattaa totuttelua jatkaa uittamalla koiraa rantavedessä.
Koiravakuutuksen turvin nopeasti eläinlääkäriin
Kun vakuutat koirasi Ifissä, saat vahingon sattuessa nopeasti apua. Jos koira esimerkiksi loukkaantuu veneillessä tai saariston liukkailla kallioilla, vakuutus korvaa eläinlääkärikuluja koiran ikään katsomatta. Ifin koiravakuutuksissa on kiinteä 35 prosentin omavastuu, joten saat pienimmästäkin eläinlääkäri- tai lääkekulusta korvauksen. Koiravakuutus korvaa myös etäeläinlääkärin käytön, kunhan koiran vaivat ovat vakuutuksesta korvattavia.