Marian tarina
Syöpään sairastuminen koskettaa koko perhettä. Rintasyöpään sairastunut Maria jakaa meille tarinansa taistelusta syöpää vastaan. Kerromme myös miten voit varautua vakavan sairauden varalle.
Perhe kantoi rankkojen rintasyöpähoitojen läpi
Syksyllä kolmekymppinen Maria (nimi muutettu) oli matkalla töistä kotiin ja pysäytti autonsa tien sivuun vastatakseen puheluun. Hän oli joitain kuukausia aiemmin löytänyt rinnastaan kyhmyn, ja sitä oli tutkittu nyt jo toiseen otteeseen aiemman vääräksi osoittautuneen diagnoosin jälkeen.
Puhelimessa lääkäri pyysi häntä saapumaan välittömästi vastaanotolle mukanaan joku omainen. "Tiesin heti, mitä se tarkoittaa ja luulin, etten selviä kotimatkasta", Maria muistelee tilannetta.
Maria kuitenkin selvisi kotiin, ja hän selvisi myös tuolloin todetusta rintasyövästä. Kahden pienen lapsen äiti kertoo ensijärkytyksestä toivuttuaan ottaneen tiukan asenteen syöpää kohtaan — kasvain oli alkanut ryttyilemään väärälle henkilölle ja saisi kyytiä.
Minua loukkasi, että ihmiset, jotka tiesivät sairaudestani, käänsivät päänsä pois minun tullessa paikalle.
Tytär leikkasi äidin pitkät hiukset
Diagnoosin jälkeen asiat etenivätkin nopeasti. Muutaman viikon kuluttua Maria leikattiin ja sytostaattihoidot alkoivat hänen toivuttuaan laajasta operaatiosta.
Voimaa sairastamisen keskellä Maria sai erityisesti omasta perheestä. Aviomies oli mukana jokaisessa hoidossa ja tuki vaimoaan sairauden joka vaiheessa.
Lapsille he kertoivat sairaudesta rehellisesti alusta asti. Sytostaattihoitoihin esikoinen teki äidille tsemppikortin, jossa oli lupaus juhlista hoitojen päätyttyä. "Joskus löysin käsilaukusta laboratorioreissulla hänen sinne piilottamansa paperista leikatun sydämen."
Yksi ahdistavimmista hetkistä diagnoosin jälkeen Marialle oli hiustenlähdön odottelu ensimmäisen sytostaattihoidon jälkeen. Hän teki hoitojen välillä töitä ja pelkäsi hiustenlähdön tapahtuvan työpaikalla. Yhtenä iltana Marian tytär sitten leikkasi äidin pitkät hiukset ja aviomies ajoi pään kaljuksi.
Hoitojen aikana Maria jatkoi omasta halustaan työskentelyä aina kun pystyi ja hänen työnsä onneksi jousti elämäntilanteen mukaan. "Joskus osallistuin asiakaspalavereihin syöpäklinikan aulasta."
Arki pyöri, mutta apua olisi kaivattu
Vaikka arki aviomiehen johdolla pyörikin, olisi perhe kaivannut vaikeimpina hetkinä konkreettista apua esimerkiksi neuvolasta. Tukea perhe sai tietysti myös lähipiiriltä, mutta osa tuttavista ei osannut suhtautua Marian syöpädiagnoosiin.
"Minua loukkasi, että ihmiset, jotka tiesivät sairaudestani, käänsivät päänsä pois minun tullessa paikalle."
Urheilullinen Maria jatkoi liikuntaa sairauden aikana aina pystyessään. Kävelylenkit kulkivat joskus hitaasti, mutta hän ei luovuttanut. Kun Maria kymmenen kuukautta diagnoosin saatuaan palasi kuntosalille, hänestä tuntui, että hän oli "back in business".
Sairauden syy jäi mysteeriksi
Nyt kaksi vuotta myöhemmin Marian elämä on palannut raiteilleen, mutta syöpä on jättänyt siihen jälkensä. Leikkauksesta johtuen Marian käsissä on fyysisiä rajoitteita eikä hän enää voi esimerkiksi hiihtää tai pestä kunnolla ikkunoita. Syöpäkontrolleissa Maria käy säännöllisesti ja ne ovat pelottavia hetkiä.
Sairauden syy ei ole selvinnyt. Maria ei kuulu rintasyövän tavallisimpiin riskiryhmiin, on aina syönyt hyvin ja huolehtinut terveydestään. "Imetin jopa molempia lapsiani pitkään, jonka on senkin todettu pienentävän rintasyövän riskiä."
Marialle tehdyissä kattavissa geenitesteissäkään ei löytynyt perinnöllistä tekijää syövälle. "Olin tietysti onnellinen, ettei tämä periydy lapsilleni, mutta toisaalta olisi ollut helpottavaa, että sairastumiselle olisi löytynyt selvä syy."
Rintasyöpään sairastuu elämänsä aikana joka kahdeksas nainen.
Vakavan sairauden turva tuo taloudellista turvaa
Syöpään sairastuu elämänsä aikana keskimäärin 36 prosenttia naisista, ja rintasyöpään sairastuneiden osuus on 13,3 prosenttia. Rintasyöpä onkin Suomessa yleisin naisten syöpämuoto (lähde: Syöpärekisteri). "Kun lukuja miettii, ei ole ihme, että lähes jokaisen lähipiiristä löytyy joku rintasyöpään sairastunut. Jos näin kuitenkin käy, Ifin vakavan sairauden turvan avulla arkea voi jatkaa mahdollisimman normaalisti, eikä raha-asioita tarvitse murehtia samalla", sanoo Ifin henkilövakuutusten tuotepäällikkö Piia Kononen.
Pitkällä sairauslomalla tulot tippuvat usein noin puoleen totutusta. On siis hyvä miettiä, mitä se omalla kohdalla tarkoittaisi. Vakavan sairauden turvan korvauksen voit käyttää haluamallasi tavalla – olipa se arkisten menojen kattamiseen, julkisten palvelujen täydentävään kuntoutukseen tai vaikka unelmien lomamatkaan myöhemmin, sairauden selättämisen kunniaksi.