Rintakehä

Rintakehä on nimensä mukaisesti eräänlainen kehä, josta muodostuu rinta ja joka pitää sisällään useita ihmisen tärkeimmistä osista. 

Rintakehä sijaitsee aivan pään alapuolella ja suoraan vatsan yläpuolella. Se muodostuu kylkiluista, jotka kiinnittyvät takana selkärankaan ja jotka ikään kuin syleilevät ylävartaloa kahdellatoista käsivarrella. Niistä kahdeksan kohtaa edessä rintalastan kohdalla.

Rintakehä kätkee sisäänsä ja suojelee elintärkeitä elimiä, kuten keuhkoja, sydäntä, ruokatorvea ja henkitorvea. Tämä on kuitenkin vain yksi rintakehän monista tärkeistä tehtävistä. 

Yksi hengityselimistä

Vaikka rintakehä on vahva, se on myös varsin joustava. Syynä tähän on se, että rintakehällä on tärkeä tehtävä hengityksessä. Rintakehän sisä- ja ulkopuolella kylkiluiden välissä on sidekudokseen kiinnittyneitä lihaksia.

Ulkopuolen lihakset auttavat sisäänhengityksessä ja sisäpuolen lihakset uloshengityksessä. 

Suurimman työn hengityksen eteen tekee kuitenkin pallea. Tämä muodoltaan kupera lihas sijaitsee keuhkojen alapuolella, alimpana rintakehässä.
 


 

Rintakehän vammat

Rintakehän vammoissa on usein kyse kylkiluihin kohdistuneista iskuista. Murtunut kylkiluu on kivulias, mutta paranee yleensä itsestään, kunhan muistat ottaa jonkun aikaa rauhallisesti.

Rintakehän sisäpuolisiin elimiin kohdistuvat vammat voivat olla kuitenkin vakavia ja vaatia lääkärin hoitoa. 

Tämä teksti perustuu sisältöön, jonka lähteenä on Store medisinske leksikon. 

Mikä henkilövakuutus sopii sinulle?

Mietitkö, millaisia vakuutuksia tarvitset itsellesi ja perheellesi? Anna meidän auttaa. Tee nopea testi parissa minuutissa ja saat ehdotuksia.
 

Siirry testiin

Kirjoittanut

Fontini Publishing house
  1. Artikkelit

    Lantio

    Lantion aluetta voidaan hyvinkin kutsua kehon liikenteen solmukohdaksi. Täällä tapahtuu paljon kaikenlaista sekä päivittäin että vain jokusen kerran elämässä.

    Fontini Publishing house 2021 / 09 / 29
  2. Artikkelit

    Olkapäät ja kyynärpäät

    Olkapäät ja kyynärpäät ovat oleellisia käsivarsien liikuttamiseen. Liikkuvuutensa johdosta ne ovat myös alttiita vammoille. 

    Fontini Publishing house 2021 / 09 / 29
  3. Artikkelit

    Suu

    Vaikka suun ulkonäkö voi tuntua hyvinkin tärkeältä, se on silti lähes merkityksettömän pieni osa suun ja etenkin suuontelon roolia. 

    Fontini Publishing house 2021 / 09 / 29