Vinkit isyysvapaalle

Oletko jäämässä isyyslomalle? Ota rennosti ja nauti ainutlaatuisesta ajasta. Lue, millaisia vinkkejä isillä on.

Vinkkejä isyyslomalle:

  • Lähtekää rohkeasti liikkeelle kotoa.
  • Tee asiat omalla tavallasi.
  • Ota rennosti.
  • Vältä pitkiä to do -listoja.
  • Keskity hetkeen eikä missään nimessä työasioita.
  • Rakenna toimivat arjen rutiinit.
  • Mene lasten ehdoilla.

Isät käyttävät Suomessa vielä melko vähän vanhempainvapaita, mutta viime vuosina yhä useampi isä on ollut niin sanotulla itsenäisellä isyysvapaalla eli kotona eri aikaan lapsen äidin kanssa.

Ifissä työskentelevät isät Jani Saarinen ja Olli Roms näkevät, että intoon jäädä isänä vanhempainvapaalle vaikuttaa muun muassa työpaikan ilmapiiri.

Yli vuosikymmenen Ifissä työskennellyt Jani Saarinen on vuodenikäisen lapsen isä ja juuri jäämässä vanhempainvapaalle. ”Olen iloinen, että työnantaja suhtautuu asiaan hyvin ja tämä on sellainen konkreettinen teko, jolla yritys voi tukea työn ja vapaa-ajan yhdistämistä.”

Kahden pienen lapsen isä Olli Roms on viettänyt isyysvapaita lähivuosina jo kahteen otteeseen. Hänkin pitää Ifin kulttuuria kannustavana isyysvapaiden käyttöön. ”Vanhemmatkin mieskollegat ovat olleet kiinnostuneita, koska tällainen ei ollut vielä tavallista heidän lastensa ollessa pieniä. Kaikilta olen saanut tukea eikä kukaan ole millään tavalla paheksunut.”

Isyysvapaalla on aikaa opetella tekemään asiat omalla tavallani.

Aika opetella tekemään asiat isän tavalla

Janin suunnitelmissa on olla kotona kuusi kuukautta lapsen äidin palattua töihin. ”Vähän jännittää, miten saan arjen rullaamaan, kun äidillä on ollut niin hyvät rutiinit. Nyt on kuitenkin aika opetella tekemään asiat omalla tavallani.”

Kunhan arki solahtaa uomiinsa aikoo Jani viettää aikaa lapsen isovanhempien kanssa ja käydä muskarissa. Jani aikoo tutustua myös isätoimintaan pääkaupunkiseudulla, ja muutama tuttu isä on samassa elämäntilanteessa.

”Emme aio jäädä vaan kotiin, vaikka lapsen kanssa olen toki jo huomannut, että suunnitelmat voivat muuttua nopeastikin.”

Älä ylioptimoi, mene lapsen ehdoilla

Olli kertoo, että ensimmäisen lapsen kohdalla perheessä ”optimoitiin” ajankäyttöä turhankin kireästi. Vanhemmat halusivat venyttää lapsen kotonaoloaikaa mahdollisimman pitkäksi eivätkä esimerkiksi lomailleet koko perheenä lainkaan vuoden aikana. ”Toisen lapsen kanssa ymmärrettiin paremmin, että myös se koko perheen aika on tärkeää.”

Ensimmäisellä kerralla kotona ollessaan Olli myös tunnustaa suunnitelmiensa olleen vähän turhan itsekkäätkin. ”Siinä oppii onneksi pian kuuntelemaan lasta ja menemään hänen ehdoillaan.”

Isyysvapaat olivat Ollin mielestä elämän parasta aikaa, mutta ei hän turhan ruusuisia kuvia halua maalailla. ”Tietyllä tapaa se on rankempaa kuin töissä käynti. Ei kotona mitään juhlaa tai reissua ole koko ajan. Se on arjen pyörittämistä, ruoanlaittamista, päiväunia ja kotihommia.” Sivulauseessa Olli kehaisee kotiin vastikään hankittua luuttuavaa siivousrobottia.

Olli Roms ja Jani Saarinen keskustelemassa isyysvapaista.

Isän jäädessä kotiin roolit vaihtuvat

Sekä Ollille että Janille oli itsestään selvää, että he haluavat käyttää osansa vanhempainvapaista ja jäädä lasten kanssa kotiin.

Olli kuvailee, että isyysvapaalla hän loi lastensa kanssa ainutlaatuisen luottamussuhteen. ”Kuukausien yhdessäolon aikana oppii tuntemaan toisen todella hyvin ja olen todella kiitollinen, että sain siihen mahdollisuuden omien lasteni kanssa.”

Myös Jani uskoo, että isyysvapaan viettäminen tulee olemaan kaikin puolin hyvä asia. ”Haluan kokea tämän elämänvaiheen pienen lapsen kanssa ja uskon, että tämä paremmin avaa silmät molemmilla vanhemmilla, millainen se toinen rooli arjessa on,” Jani kommentoi.

Olli myös arvosti isyysvapaata breikkinä työelämästä. ” Kannustan jokaista isää hyppäämään hetkeksi pois töistä ihan jo oman itsensä arvojen ja jaksamisen kannalta. Lapsiin muodostuu se loppuelämän kantava side pienenä ja silloin sitä on paras myös vahvistaa.”

Jos jostain syystä isä ei pystyisi vanhempainvapaata pitämään, kehottaa Olli isiä joka tapauksessa ottamaan aktiivisen otteen lasten elämässä. ”Menkää mukaan neuvolaan, jääkää kotiin hoitamaan sairaita lapsia, kyllä isätkin osaa ja lastenkin on se hyvä huomata.”

Parisuhteessakin on tärkeää, että molemmat ymmärtää millaista on toisessa roolissa kotona olevana tai työssä käyvänä vanhempana.

Vauvavakuutus helpottaa arkea

Janin perheessä vauvavakuutus otettiin pienokaiselle heti kun sen sai eli ensimmäisen ultran jälkeen viikolla 12. ”Sehän on sellainen ostos, että toivotaan ettei sitä tarvitse käyttää, mutta kyllä se mielenrauhaa tuo.”

Janin lapsi sairastui ensi kertaa kuitenkin juuri joulunpyhinä, jolloin hänet vietiin yksityisen lastenlääkärin vastaanotolle. ”Kyse ei ollut mistään vakavasta, mutta palvelukokemus ilman jonottamista oli kyllä hyvä.”

Myös Olli on kokenut lapsivakuutuksen hyödylliseksi arjessa. Toinen lapsista on pysynyt terveenä, mutta toista lasta vaivasivat pienempänä toistuvat flunssat ja korvatulehdukset. ”Suorakorvauspalvelu ja eräs huippu yksityinen lastenlääkäri ovat tulleet vuosien aikana tutuiksi.”

Olli haluaa muistuttaa myös muiden vakuutusten tärkeydestä perheen kasvaessa. ”Jos toinen vanhempi ei ole jostain syystä mukana arjessa vaikka vakavan sairauden takia, se tekee ison loven talouteen.”

Sinua saattaa kiinnostaa myös

  • Perheen pienimmän oma vakuutus

    Hanki vakuutus lapsellesi jo raskausaikana, jolloin vakuutus on voimassa syntymästä lähtien.

    Tutustu vakuutukseen
  • Vauvavuoden huolet

    Oman vauvan ensimmäinen vuosi on ihmeellistä aikaa, mutta usein siihen liittyy myös huolta ja pohdintaa.

    Lue lääkärin neuvot
  • Lasten turvallisuus

    Lapset sen osaavat – hetkessä elämisen. Joskus leikissä kuitenkin kopsahtaa, ja silloin lapsivakuutus auttaa. 

    Lapsiperheen turvavinkkeihin