Veneen nosto ja talvisäilytys

Kokosimme tälle sivulle parhaat vinkit veneen nostoon ja talvisäilytykseen liittyen. Ota koppi ohjeista ja lue myös, miten venevakuutus korvaa syksyn ja talven aikana sattuvia vahinkoja.

Veneille sattuu yllättävän paljon vahinkoja aktiivisen veneilykauden ulkopuolella. Ifin vahinkotilastojen mukaan noin kolmannes venevahingoista sattuu syys–huhtikuun aikana. Syksyisin veneiden kiusana ovat erityisesti veneen telakoinnissa sattuvat vahingot ja myrskyt.

Veneen nostamisen yhteydessä syntyvät vahingot johtuvat usein kiinnitysten pettämisestä tai veneiden huolimattomasta kiinnittämisestä. Ifiin ilmoitetaan joka syksy vahinkoja, joissa vene on tippunut nostureista tai kaatunut trailerilta puutteellisen sidonnan takia. 

Veneen nosto ei ole salatiedettä, mutta jos nostat venettä vesiltä ensimmäistä kertaa, kysy apua kokeneemmilta veneilijöiltä. 

Jos olet esimerkiksi ostanut käytetyn veneen viime kesänä, kysy veneen vanhalta omistajalta, mitä asioita sinun veneessä on hyvä huomioida. Yrityksen ja erehdyksen kautta oppiminen voi nimittäin tulla kalliiksi.

Veneiden telakointi- ja huolto-ohjeet vaihtelevat venetyypin ja osittain myös veneen valmistusmateriaalin mukaan. Kokosimme avuksesi muutamia yleisiä ohjeita.

10 kallisarvoista vinkkiä veneen nostoon

1. Jos sinulla on purjevene, irrota ja kaada veneen masto ennen veneen vesiltä nostoa. Varaa maston irrotukseen reilusti aikaa ja säilytä maltti, vaikka mastonosturille olisi jonoa.

Käy läpi muun muassa köydet, vantit, sähköjohdot ja nostoliina ennen maston kaatamista. Windex, tuulimittari, antennit, valot ja muut mastoon kiinnitetyt esineet rikkoutuvat helposti maston kaatamisen yhteydessä. Hyvin suunniteltu ja rauhassa tehty kaato sujuu yleensä jouhevasti, eikä maston kaataminen vaadi erityisemmin voimaa.

2. Ennen kuin nostat veneen vedestä, pohdi, onko veneen sisätilojen tyhjentäminen ja koneen huolto helpompaa veneen ollessa vesillä vai telakalla.

3. Kookkaammat veneet nostetaan vedestä yleensä nosturilla. Veneen kylkeen on tyypillisesti merkitty nostoliinoja varten nostokohdat, jotka on sijoitettu niin, ettei liina riko noston yhteydessä esimerkiksi potkuriakselia tai vedenalaisia antureita.

Kun nostat veneen oikeasta kohdasta, myös veneen paino jakautuu tasaisesti nostoliinoille. Ennen kuin nostat veneen, tuplavarmista, että kiinnitykset ovat kohdallaan.

4. Kun vene on nostettu, pese veneen pohja. Jos lika pääsee kuivumaan, se jämähtää helposti veneen pohjaan ja kylkiin. Harja ja painepesuri ovat hyviä apuvälineitä veneen pesussa, kunhan muistat, ettet pese puuveneen pohjaa liian voimakkaalla paineella. Veneen pohjaan kiinnittynyt merirokko ei välttämättä lähde pelkällä painepesurilla ja harjalla, vaan se saattaa vaatia järeämpiä otteita.

5. Kun olet nostanut veneen vedestä, puhdista ja rasvaa elektronisten laitteiden kontaktipinnat. Esimerkiksi plotterin ja GPS-paikantimen liitokset voivat hapettua, jos et puhdista niitä välillä.

6. Kun tuet venettä trailerille tai pukille, tarkista, että veneen paino on syvimmän kohdan eli veneen kölin päällä ja että vene on suorassa. Tällöin tuenta jakautuu tasaisesti eri tuentapisteisiin, ja vene pysyy varmimmin pystyssä. Laita lisätukea veneen painavimpien kohtien alle. Purjeveneen painavin kohta on köli. Sisämoottoriveneissä  painavin kohta on tyypillisesti moottorin kohdalla. Perämoottoriveneissä painavin kohta on yleensä syvimmässä kohdassa veneen perän alla.

7. Jos peität veneen pressulla talven ajaksi, varmista riittävä ilmanvaihto. Näin home ei pääse valtaamaan venettä talven aikana. Avaa myös veneen sisällä olevien säilytystilojen luukut.

8. On tärkeää, että suojapeitteessä on harjakatto, jotta lumi pääsee liukumaan pois eikä jää peitteen päälle makaamaan. Älä kiinnitä pienen veneen suojapressua pukin tukipuihin, sillä kovalla tuulella pressu voi irrottaa tukipuut ja vene voi kaatua.

9. Jos irrotat perämoottorin, säilytä sitä lukitussa tilassa. Jos moottori jää paikalleen, se pitää lukita veneen peräpeiliin tai kiinnittää läpipulttaamalla.

10. Tyhjennä vene arvokkaista tavaroista ennen telakointia. Jos jätät veneeseen irrallisia laitteita, laita ne lukkojen taakse.

Käy tervehtimässä venettäsi talvella

Käy tarkistamassa venettä säännöllisesti talvellakin, jotta huomaat heti, jos jokin on vialla. Erityisen tärkeää on käydä katsomassa venettä myrskyjen ja rankkojen sateiden jälkeen.

Myrskyt voivat tehdä pahaa jälkeä veneelle. Lue vinkit veneen turvalliseen kiinnittämiseen liittyen.

Talvella on hyvää aikaa suunnitella seuraavaa veneilykautta ja päästää veneilyhaaveet valloilleen. Talvella kannattaa myös päivittää veneilyvarusteet, tarkistaa paukkuliivien kunto sekä tilata uudet purjeet, patjat ja pressut veneeseen.

Venetarvikeliikkeillä sekä purjeiden ja pressujen valmistajilla ei ole yleensä ruuhkaa talvikuukausina.

Veneen moottorin talvisäilytys

  • Jos veneessä on sisämoottori, tyhjennä tai suojaa jäähdytysjärjestelmä pakkasnesteellä, kun nostat veneen vesiltä. Jään vaurioittaman sisämoottorin korjaaminen on erittäin kallista.
  • Jos veneessä on perämoottori, huuhtele moottori makealla vedellä ja varmista, ettei moottoriin jää vettä seisomaan. Vähentääksesi moottorin varkausriskiä voit viedä sen korjaamolle säilytettäväksi – korjaamo voi samalla huoltaa moottorin kuntoon tulevaa kautta varten.
  • Vaihda koneesta kulunut moottoriöljy pois. Uusi, puhdas öljy suojaa moottoria talvella paremmin kuin kulunut öljy.
  • Perämoottori ja muut varusteet pitää säilyttää lukitussa tilassa, kun vene on talvisäilytyksessä. Venevakuutus korvaa veneen ja moottorin varkauksia myös talven aikana, kunhan ne on suojattu oikein.

Vene vesillä talvella

Jos päätät pitää veneen vesillä myös talvella, huolehdi veneesi suojauksesta: 

  • Huomioi veden korkeuden muutokset, kovat tuulet ja mahdollinen jään muodostuminen.
  • Muista tarkastaa sinkit eli veneesi uhrautuvat anodit huolella. Kiertovesipumput, joita käytetään pitämään veneen ympäristö sulana, voi aiheuttaa vuotovirtaa, joka puolestaan sulattaa vedenalaisia metalli- ja alumiiniosia.
  • Siirrä elektroniset laitteet, pelastuslautta ja muut irralliset varusteet lukittuun suojaan talveksi.

Venevakuutus on voimassa talvellakin

Noin joka kolmas veneille sattuva vahinko tapahtuu talvikuukausien aikana, joten venevakuutus kannattaa pitää voimassa myös talvella. Veneen täyskasko on vuodenaikahinnoiteltu, mikä tarkoittaa sitä, että vakuutusmaksu on automaattisesti matalampi talvella ja korkeampi kesällä.

Veneen täyskasko korvaa esimerkiksi, jos vene uppoaa tai jos myrsky aiheuttaa veneelle vahinkoja. Saat korvausta myrskytuulen aiheuttamista vahingoista tuulen voimakkuudesta riippumatta.

Ifin kaikki venevakuutukset korvaavat ulkoisesta syystä aiheutuneet vahingot veneen siirtämisen ja säilytyksen aikana. Jos esimerkiksi nostoliina katkeaa noston aikana ja vene tippuu tai kaatuu, saat korvausta venevakuutuksesta. Kaikki Ifin venevakuutukset korvaavat varkauksia sekä ilkivallan ja tulipalon aiheuttamia vahinkoja vuoden ympäri.

Useimmat veneitä nostavat yritykset ja talvisäilytyspaikat edellyttävät, että veneellä on oma vakuutus voimassa sekä noston että talvisäilytyksen aikana.