Hiukset ja ihokarvat

Hiusten lisäksi ihokarvoja kasvaa lähes kaikkialla kehossa. Itse asiassa on vain kaksi paikkaa, joissa ihmisillä ei esiinny lainkaan karvankasvua: kämmenet ja jalkapohjat. 

Hiukset ja ihokarvat muodostuvat etupäässä sarveisaineesta eli keratiinista – samasta materiaalista kuin kynnetkin. Hiuksissa ei kulje hermoja, vaan ne ovat kuollutta ainetta.

Hiukset tai tarkemmin sanottuna kunkin yksittäisen hiuksen karvatuppi muodostuu sikiövaiheessa. Jo vastasyntyneellä on siis jo valmiiksi hänelle kuuluva määrä hiuksia valmistavia karvatuppia. Ne kaikki eivät kuitenkaan toimi yhtä tehokkaasti tai yhtä pitkään kuin haluaisimme. Se riippuu geeneistä. 
 
Yksittäisen karvatupen elämä koostuu kasvuvaiheesta, välivaiheesta ja lepovaiheesta ja voi kestää kolmesta kahdeksaan vuotta. Viimeisen vaiheen pituus on noin 100 päivää. Tuolloin hius irtoaa ja koko prosessi karvatupessa alkaa taas alusta. 
 
Kaikeksi onneksi hiusten elinkaaret eivät ole synkronisoituja, joten hiuksia lähtee päästä tasaisesti eikä kausittain. Yleensä menetämme 30–100 hiusta päivässä. 

Hiusten lähtö

Hiusten määrä vaikuttaa vähenevän sitä mukaa kun ihminen vanhenee. Osalla miehistä hiustenlähtö alkaa jo vähän yli kaksikymppisenä. Myöhemmällä iällä voi huomata säärien ja käsivarsien ihokarvoituksen harventuneen. Hiusten ja ihokarvojen lähtö liittyy melko suoraan ikääntymiseen ja hormonituotantoon, joiden vaikutukset vaihtelevat ihmisestä toiseen.


 

Harmaata ja valkoista

Vanhemmiten karvatuppien pigmentin tuotanto vähenee ja hiukset harmaantuvat sen seurauksena. Myös pienet ilmakuplat voivat tehdä hiuksista harmaammat tai valkoisemmat.

Myös hiusten kiharuus tai suoruus on karvatupen muodon määrämää. Mitä soikeampi karvatuppi, sitä kiharampi hius.

Vaikka hiukset ja ihokarvat ovat periaatteessa kuolleita, niillä on meille suuri merkitys. Ne ovat kasvojen ohella ehkä tärkein ruumiinosa, kun on kyse persoonallisuuden ilmaisemisesta fyysisin keinoin. 

Tämä teksti perustuu sisältöön, jonka lähteenä on Store medisinske leksikon sekä Fontini-kustantamon kirja Anatomikum.

Mikä henkilövakuutus sopii sinulle?

Mietitkö, millaisia vakuutuksia tarvitset itsellesi ja perheellesi? Anna meidän auttaa. Tee nopea testi parissa minuutissa ja saat ehdotuksia.
 

Siirry testiin

Kirjoittanut

Fontini Publishing house
  1. Artikkelit

    Varpaat

    Varpaita koskee sama asia kuin monia muitakin asioita tässä elämässä: niitä ei välttämättä osaa arvostaa riittävästi ennen kuin ne menettää. 

    Fontini Publishing house 2021 / 09 / 29
  2. Artikkelit

    Selkä

    Ylävartalon takaosa eli selkä muodostuu joukosta symmetrisiä lihaksia sekä selkärangasta, joka kulkee niskasta alas ristiselkään ja pitää vartaloa pystyssä. 

    Fontini Publishing house 2021 / 09 / 29
  3. Artikkelit

    Nivelet

    Nivel on kahden tai useamman luun välinen liitos. Aikuisella on kaikkiaan 400 niveltä, jotka jaetaan kahteen pääluokkaan: synoviaaliniveliin sekä side- ja rustoliitoksiin.

    Fontini Publishing house 2021 / 09 / 29