Viime vuoden (2025) tammikuussa keli oli Etelä-Suomessa pahin mahdollinen liukastumisten suhteen. Erityisen haastava oli 22. tammikuuta, jolloin yön pakkanen ja päivän plussakelit yhdistyivät paikallisiin sateisiin.
Ifin tilastojen mukaan tuona yhtenä päivänä sattui 30 prosenttia koko tammikuun liukastumisonnettomuuksista. Päivä oli niin poikkeuksellinen, että liukastumisia tapahtui silloin suurin piirtein saman verran kuin tämän vuoden (2026) tammikuun aikana yhteensä.
Liukastumispiikki näkyi Ifissä sekä yksityishenkilöiden vakuutuksissa että työtapaturmatilastoissa.
Pitkien pakkasten jälkeen sääennuste lupaa Etelä-Suomeen ensi viikolle hyvin samantyyppistä säätä kuin viime tammikuussa oli eli vesisadetta, tuulta ja lämpötilan heilahteluja. Ne voivat tehdä kaduista jälleen erityisen liukkaita.
Yleisimmin liukastumisessa vahingoittuu polvi, nilkka tai ranne. Yleisin vahinko on ranteen murtuma.