Suomalaismatkailijoiden suurin huolenaihe on sota - huoli ilmastonmuutoksesta romahti

Peräti 46 prosenttia suomalaisista kertoo olevansa huolissaan sodasta matkusteluun liittyen. Muita suurimpia huolenaiheita ovat terrorismi ja epidemiat/pandemiat. Yllättäen huoli ilmastonmuutoksesta on laskenut selvästi vuodentakaisesta. 

Sota oli tänä vuonna matkailijoiden selvästi suurin huolenaihe – peräti 46 prosenttia kertoi olevansa siitä huolissaan matkusteluun liittyen Ifin teettämässä kyselytutkimuksessa.

Ifin tutkimuksessa kysyttiin huolenaiheita matkustamiseen ja matkakohteisiin liittyvistä yhteiskunnallisista ilmiöistä. Aiemmin vastaava tutkimus on tehty vuosina 2019 ja 2020.

Vuoden 2020 tutkimuksessa matkailijoiden suurin huolenaihe oli epidemiat ja pandemiat. Vuotta aiemmin se oli puolestaan terrorismi.

- Huolenaiheet selvästi elävät ajankohtaisten yhteiskunnallisten ilmiöiden ympärillä. Ennen pandemiaa olivat terroristi-iskut matkakohteissa monen huolena. Koronan myötä siitä tuli myös matkailussa suuri huoli ja este, nyt matkailijoiden mielessä on sota, kommentoi Ifin matkavakuutusten tuotepäällikkö Jukka Heinämäki.

70 prosenttia kyselyyn vastanneista kertoo huoliensa vaikuttavan matkakohteen valintaan.

- Luonnollisesti sota-alueelle ei matkusteta lomalle. Mutta muutkin huolenaiheet, kuten 36 prosentin mainitsema turisteihin kohdistuva rikollisuus, ohjaavat matkakohdevalintoja varmasti, Heinämäki summaa.

Matkailijoiden huolenaiheet top 5 vuonna 2023:

  1. Sota 46 %
  2. Terrorismi 38 %
  3. Epidemiat/Pandemiat 38 %
  4. Turisteihin kohdistuva rikollisuus 36 %
  5. Ympäristön tärveltyminen matkakohteissa 32 %

Huoli matkailun vaikutuksesta ilmastonmuutoksen romahti

Hieman yllättäen huoli matkailun vaikutuksesta ilmastonmuutokseen on vähentynyt selvästi tänä vuonna. Viime vuonna vielä 39 prosenttia suomalaisista oli asiasta huolissaan, tänä vuonna enää 28 prosenttia. Myös huoli ympäristön tärveltymisestä matkakohteissa tippui 46 prosentista 32 prosenttiin.

- Viime vuosina pandemian ja sodan myötä on huolenaiheita riittänyt. Nämä ehkä koetaan niin suuriksi huoliksi, että muut huolet tuntuvat pienemmiltä ja se näkyy nyt tällä tavalla tutkimuksessa, pohtii Heinämäki.


Kirjoittanut

Jukka Heinämäki, matkavakuutusten tuotepäällikkö