Kotiavaimen piilottaminen omalle pihalle on riski varkaudelle – lue vinkit avainturvallisuuteen

Abloyn tutkimus kertoo, että hätkähdyttävän suuri osa suomalaisista piilottaa vara-avaimia oman kodin lähistölle. Mikäli murto tapahtuu löydetyllä avaimella, voi se vähentää kotivakuutuksen korvausta.

Nainen piilottaa avaimen kukkaruukkuun.
Avaimen piilottamista tontille ei missään nimessä voi suositella.

Avainturvallisuus on asia, jota ei kannata ottaa turhan kevyesti. Jo ajatus siitä, että tuntemattomalla olisi avain omaan kotiin, on usealle epämiellyttävä.

Abloyn teettämän tutkimuksen (Dagmar 3/2023) mukaan peräti 59 prosenttia suomalaisista pientaloasujista ja 28 prosenttia kerrostaloasujista piilottaa kotiavaimen tontille vähintään toisinaan. Tämä mahdollistaa helpon sisäänpääsyn valitettavasti myös ulkopuolisille.

Vahinkotilastojemme mukaan vara-avaimilla tehtyjä murtoja tapahtuu säännöllisesti. Mikäli murto asuntoon tapahtuu löydetyllä avaimella, voi se vähentää kotivakuutuksesta maksettavaa korvausta. Nämä arvioidaan aina tapauskohtaisesti, mutta avaimen piilottamista tontille ei missään nimessä voi suositella.

Haluamme yhdessä Abloyn kanssa parantaa suomalaisten avainturvallisuutta. Lue alta Abloyn kodinturvan asiantuntija Markku Ryynäsen vinkit!


Asiantuntijan vinkit avainturvallisuuteen:

Älä jätä avainta vartioimatta mihinkään, edes kotipihalle

Avaimen piilottamista mihinkään, saatikka kodin tontille, ei missään nimessä voida pitää hyvänä ratkaisuna avainten unohtelulle. Unohdusriskiä pitäisi minimoida muilla keinoin, kuten vaikka koodillisella avainsäilöllä, vara-avaimella luotetussa naapurissa tai älylukolla, joka mahdollistaa avaimettoman kulkemisen ja virtuaaliavainten jakamisen puhelimella.

Älä merkitse avaimeen nimeäsi tai osoitetta

Avaimiin ei kadotusriskin takia kannata koskaan merkitä omia tai lukittavan kohteen tietoja. Mikäli avaimet pitää erotella toisistaan jotenkin, voi niissä käyttää erilaisia avaimenperiä, värikoodeja tai vaikkapa yleisnimiä, kuten ”mummola” tai ”sauna”.

Markku Ryynänen
Markku Ryynänen suosittelee tarkistamaan onko kotiavaimien patentti voimassa.

Tarkista, onko avainjärjestelmän patentti voimassa

Suosittelemme asuinrakennuksiin aina avainjärjestelmää, jossa on patentin tuomaa turvaa jäljellä. Näin lisäavainten teettäminen on valvottua, eikä avaimia voi kopioida hetkessä esimerkiksi suutarilla. Mikäli patentti on vanhentunut, ja avaimia on jaettu ulkopuolisille, ei asukas voi olla enää varma, ettei avaimesta ole otettu kopioita. Harkitse uudelleensarjoittamista tai lukoston vaihtamista.  Voit tarkistaa patentin voimassaolon.

Huolehdi, että tiedät, montako avainta oveesi on, ja kenellä ne ovat hallussa

On hyvä pitää kirjaa siitä, kuinka monta avainta asuntoon on teetetty ja kenelle avaimia on jaettu. Säilytä myös vara-avaimet huolella ja pyydä avaimet takaisin heti kun niiden käyttötarve on päättynyt esimerkiksi remontin yhteydessä. Anna avain käyttöön vain luotetuille henkilöille. Kun muuttaa uuteen kotiin, on hyvä tarkistaa, että saa itselleen kaikki asuntoon kuuluvat avaimet.

Piilotettuja vara-avaimia käytetään myös murroissa – mitä sanoo kotivakuutus?

Asiantuntijat kertovat

Ifin asiakkuuspäällikkö Ilkka Manninen ja Abloyn markkinointipäällikkö Janika Niskanen kertovat avainturvallisuusvinkit.

Kiinnostuitko? 

Abloyn Yale-älylukkojen sivustolta löydät lisää turvavinkkejä kodin lukitukseen

Ifin Turvakaupassa voit tutustua älykodin turvatuotteisiin.


Kirjoittanut

Ifin tuotepäällikkö Jussi Lindström sekä Abloy Oy:n kodinturvan asiantuntija ja Yale-tuotepäällikkö Markku Ryynänen