Sopeuta vakuutusturvaasi oikein epidemian aikana

Tietyt toimialat saavat enemmän osumaa koronaviruksesta kuin toiset. Ifin Timo Kiiski on käynyt keskusteluita ravintola-alan yrittäjien kanssa siitä, miten tämän poikkeustilan yli selvitään.

Näin muutat yrityksen vakuutusturvaa

Yrittäjän hätä on kustannuksista selviäminen ja myös vakuutuksista syntyy suuri kiusaus löytää säästöjä. Neuvon kuitenkin pitämään pään kylmänä ja miettimään mikä oikeasti on riskinkantokyky, jos yrityksen kassavarat lähestyvät nollaa. On keinoja, joilla vakuutusmaksuihin liittyviä menoja voi järkevästi pienentää ilman, että yrittäjän riski kasvaa.

Ifissä vakuutusmaksun yksi osa määrittyy liikevaihdon kautta, joka on järkevää päivittää vastaamaan arviota kuluvasta vuodesta. Toinen asia, joka kannattaa käydä läpi on tämän vuoden ennakkopalkkasummat, joilla on myös vaikutusta työajan tapaturmavakuutukseen. Neuvomme yrittäjää myös olemaan yhteistyökumppaniimme Varmaan yhteydessä, jos TyEL-maksuissa halutaan maksuaikaa. Kolmas mahdollisuus on vakuutusmaksun jaksottaminen useampaan erään.

Yrittäjän ilmoittaessa, että haluaa päättää vakuutuksia kokonaan kustannusten karsimismielessä on syytä tehdä muutama kysymys:

  • miten yritystoimintani jatko turvataan, jos vakuutuksen päättämisen jälkeen sattuu vahinko?
  • saanko vakuutusturvan myöhemmin voimaan samana päivänä saman laajuisena, kuin se oli ennen?
  • minkä suuruiset vahingot voin hoitaa itse?

Ravintolat ovat olleet jo viikkoja suljettuina ellei take away-toimintaa ole, jolloin toimitila on tyhjänä alttiina rikos- ja ilkivaltavahingoille. Näistä syntyy helposti usean tuhannen euron vahinko, jota voi olla haastavaa kattaa ilman vakuutusturvaa. Toinen tärkeä asia on vastuu- ja oikeusturvavakuutus, joihin määritellään vakuutusehtojen perusteella kahden vuoden karenssiaika vakuutusta uudelleen tehtäessä.

Vakuutusturvan päivittäminen on siis paikallaan, mutta se kannattaa tehdä hallitusti ja yhdessä vakuutusalan ammattilaisen kanssa.

Neuvon pitämään pään kylmänä ja miettimään mikä oikeasti on riskinkantokyky, jos yrityksen kassavarat lähestyvät nollaa.
  • Turvaa etätyössä

    Etätyöturva kattaa etätyötä tekevät työntekijäsi, jotka on vakuutettu Ifin työtapaturmavakuutuksella, aina kun työntekijäsi tekee etätyötä kotitoimistolla, vapaa-ajan asunnolla tai jossain muussa sisätilassa.

    If Etätyöturva
  • Vähennä tietomurtoriskejä

    10 vinkkiä, joiden avulla vähennät tietomurron riskiä.

    Näin suojaudut
  • Kotitoimiston paloturvallisuus

    Kun läppärit ja kännykät ovat käytössä niin työssä kuin vapaa-ajalla, on laitteiden ylikuumentuminen riski myös kotitoimistolla. Lue vinkkimme kotitoimiston paloturvallisuudesta ja miten turvaat yrityksen omaisuutta myös kotona.

    Etätyö ja paloturvallisuus