Luvassa tuulta ja tuiskua?

Kun talvimyrsky iskee

Ohjeita hallien ja maneesien omistajille

Tarkkaile lumentuloa, sääennusteita ja lumen määrää rakennuksesi katolla

Suurin osa asiakkaistamme varautuu lumentuloon hyvin, ja osaa ehkäistä talven aiheuttamat vahingot kiitettävästi. Lumikuormalle erityisen riskialttiita rakennuksia ovat ylipainehallit, maneesit ja kevytrakenteiset rakennukset, joiden katto on eritasoinen. Kaikissa näissä riski katon sortumisesta aiheutuu painavasta lumesta, epätasapainoisesta lumikuormasta ja tuulesta.

Ifin riskipäällikkö Matti Vuorinen huomauttaa: "Vakuutus ei korvaa lumikuorman aiheuttamia vahinkoja. Poikkeuksena on myrsky- ja lumisateet, joihin ei voi kohtuudella varautua. Tärkeintä kevytrakenteisten rakennusten sortumisvahinkojen ehkäisyssä on hoitaa lumenpudotus hyvissä ajoin, kun lumikuorma ei ole vielä liikaa rakennuksen kestokyvylle."

Maneeseja ja hallimaisia rakennuksia on sortunut Suomessa liiallisen lumikuorman takia

Vahingoilta olisi vältytty, jos lumet olisi poistettu katolta ajoissa. Joskus lunta voi tulla lyhyessä ajassa niin paljon, ettei lunta vain ehditä pudottaa ajoissa. Tällöin rakennukseen ei saa päästää ihmisiä sisälle! Hyvä varautuminen ja sovitut toimenpiteet hätätilanteiden varalle nousevat lumen tuiskutessa ja tuprutessa arvoon arvaamattomaan.

Mikä on ok tavalliselle rakennukselle, voi olla liikaa kuplahallin tai maneesin kestokyvylle.

Norjassa on tapahtunut viimeisen kolmen vuoden aikana kaksi paineilmahallin sortumisvahinkoa

  • Rosenborgin halli: Vahingon syy oli liiallinen lumikuorma ja märäksi muuttunut sade, jonka takia lumi muuttui painavaksi. Kun lisäksi tuuli yltyi puhaltamaan yli 30 m/s, jalkapalloseura Rosenborgin halli ei enää kestänyt.

  • Kuplahalli Mo i Ranassa: Auki jäänyt ovi aiheutti vahingon kuplahallissa. Henrik Bomholt Oslon Ifistä kertoo: "Hallin hätäpoistumistieoven auki jääminen aiheuttaa halliin painehäviön, jota hallin ohjausautomatiikka pyrkii tasaamaan lisäämällä vakiopuhaltimien tehoa ja käynnistämällä lisäpuhaltimen.

    Halli lasketaan keväisin alas sammuttamalla puhaltimet ja aukaisemalla neljä hätäpoistumistieovea ja huoltotunnelin ovet samanaikaisesti, jolloin halli laskeutuu alas hitaasti n. 45 minuutin kuluttua toimenpiteen aloittamisesta.

    Yhden hätäpoistumistieoven auki jääminen alle tunnin ajaksi ei aiheuta hallille ongelmaa. Toki hätäpoistumisteiden ovet pitää sulkea heti niiden kautta tapahtuneen hätäpoistumisen tai virhekäytön jälkeen. Kentän vahtimestarit sammuttavat hallin valot ja sulkevat hallin pääoven vuorojen päätyttyä sekä tarkistavat ettei hätäpoistumistieovia ole auki."

Hyvät neuvot kiinteistönomistajalle

  • Seuraa lumikuorman kehittymistä aktiivisesti ja ryhdy lumen poistoon ajoissa. Pahimpia ongelmia rakennusten kestävyydelle ovat kinostuminen ja toispuolinen lumikuorma. Ne ovat riskeinä erityisesti halleissa, joissa on iso kattopinta-ala tai kattorakenteet, joissa on eri tasoissa olevia katon osuuksia.
  • Käytä ammattilaisia lumenpudotuksessa. Huolehdi työturvallisuudesta ja ohikulkijoiden turvallisuudesta.
  • Ryhdy lumenpoistoon mahdollisuuksien mukaan pakkassäällä. Kevyttä pakkaslunta on helpompi poistaa kuin märkää suojalunta.

Korvaako vakuutus lumentulon aiheuttamia vahinkoja?

  • Lumentulo on jokavuotinen ilmiö Suomessa. Koska vahingon syy ei ole ennalta-arvaamaton, lumikuorman aiheuttamat sortumat tai muut vahingot eivät ole vakuutuksesta korvattavia. 
  • Kuitenkin jos lunta tulee lyhyessä ajassa niin paljon, ettei sitä ehditä pudottamaan normaalilla varautumisella, korvataan myös lumen aiheuttamat vahingot vakuutuksen luonnonilmiöturvasta.
  • Lumen poiston yhteydessä läpiviennit voivat rikkoutua ja aiheuttaa vuodon katossa. Nämä vahingot korvataan vain Laajan tason kiinteistövakuutuksesta, jossa on turva ulkoisen rikkoutumisen varalle.
  • Tarkista, että lumen pudottajalla on vastuuvakuutus.