Päävalikko Siirry sisältöön

Uutishuone

Tervetuloa Ifin uutishuoneeseen! Löydät täältä Ifin viestinnän yhteystiedot, lehdistötiedotteet sekä linkit sosiaalisen median kanaviimme. Ota yhteyttä!

If tutki: Todennäköisimmin tien päällä sattuu lasivahinko – suomalaiset ovat eniten huolissaan harvinaisista autovahingoista

04.06.2022, 04.00

Autojen tuulilasi- sekä törmäysvahingot ovat yleistyneet huomattavasti, selviää Ifin uusista autovahinkotilastoista. Suomalaiset kertovat kuitenkin olevansa eniten huolissaan harvinaisemmista mutta vaarallisemmista vahingoista kuten eläintörmäyksistä ja ulosajoista.

Ifin tilastojen mukaan yleisimpiä autovahinkoja ovat lasi-, hinaus- ja törmäysvahingot ja niiden todennäköisyys on kasvanut entisestään. Verrattuna vuoden 2012–2016 tilastoihin tapahtui esimerkiksi lasivahinkoja vuosina 2017–2021 yli 20 prosenttia enemmän.

Tuulilasi on nykyään osa auton kantavaa rakennetta ja lasit pehmeämpiä sekä tiukasti liimattuina autoon. Myös lasien pinta-ala on kasvanut. Samaan aikaan teiden kunto on huonontunut, joten syyt lasivahinkojen kasvuun on helppo ymmärtää, kommentoi Ifin ajoneuvovakuutuksista vastaava johtaja Eero Färkkilä.

Autoissa on myös aiempaa enemmän herkkää tekniikkaa.

- Usein mitä enemmän autossa on monimutkaista tekniikkaa, sitä helpommin se jää tien päälle, Färkkilä selittää.

Katso uudet tilastomme autovahinkojen kehityksestä.

Törmäykset eläimiin ja vakavat ulosajot huolettavat

Ifin teettämästä kyselytutkimuksesta selviää, että eniten suomalaiset ovat huolissaan vakavista autovahingoista. 55 prosenttia kertoo olevansa huolissaan törmäyksistä eläimiin ja 50 prosenttia vakavista törmäyksistä ja ulosajoista. Huoli eläinvahingoista on naisilla ja paljon autoilevilla. Onneksi Ifin tilastojen mukaan nämä eniten huolettavat vahingot ovat harvinaisia.

- Pieni kolhu pellissä ei ymmärrettävästi tunnu yhtä vakavalta kuin ajatus, että hirvi tulee maantiellä vastaan, kun omat lapset ovat takapenkillä, kommentoi Färkkilä.

Vaikka lasivahingot ovat selvästi yleisimpiä vahinkoja, niistä huolissaan Ifin tutkimuksen mukaan on vain 12 prosenttia suomalaisista.

Lue lisätietoja kyselystämme: nämä autovahingot huolettavat suomalaisia eniten.

Nuoret miehet ovat itsevarmimpia omista ajotaidoistaan

If selvitti kyselyssä myös suomalaisten käsitystä omasta ajotaidostaan. Lähes kolmannes (30 %) suomalaisista kokee ajotaitojensa olevan keskivertoa paremmat.

Omat ajotaidot paremmaksi arvioivien osuus korostuu hieman miehissä (37 %) ja 18–29-vuotiaissa (38 %). Kaikkein itsevarmin ryhmä ovat 18–29-vuotiaat miehet – heistä 52 prosenttia arvioi ajotaitonsa keskivertoa paremmiksi.

Ifin 2017–2021 autovahinkotilastot eivät kuitenkaan tue tätä mielikuvaa, sillä eniten vahinkoja sattuu juuri 18–24-vuotiaille miehille. Pienin vahinkojen riski on 55–64-vuotiailla kuskeilla.

- Karttuneen ajokokemuksen lisäksi iän myötä kyvyt arvioida riskejä paranevat, mikä näkyy myös eri ikäisten kuljettajien vahinkomäärien eroissa. Nuorien kuljettajien lisäksi myös kaikkein iäkkäimpien kuljettajien riskit ovat koholla. Färkkilä pohtii.

Katso uusista tilastoistamme miten autovahinkojen riskit jakautuvat sukupuolen ja iän mukaan

Mediayhteydet

Tavoitat Ifin viestinnän ma-pe klo 9-16.

Outi Kärkkäinen
Viestintäpäällikkö
Puhelin: 010 514 1962
Sähköposti: outi.karkkainen@if.fi

Jos teet ilmoitusmyyntiä tai tarvitset Ifin logoa, lähetä sähköpostia osoitteeseen markkinointi@if.fi.

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa