Päävalikko Siirry sisältöön

Matkailijat aiheuttavat valtaosan moottorikelkkaonnettomuuksista, mutta pahimmat kolarit sattuvat paikallisille

11.24.2022, 07.37

Moottorikelkkaonnettomuudet ovat Ifin tilastojen mukaan lisääntyneet viime vuosina. Valtaosa onnettomuuksista sattuu tietysti siellä missä on eniten lunta eli Suomen pohjoisosissa. Henkilövahingot ovat usein vakavia, joten turvallisuudesta on tärkeä huolehtia.

Eniten moottorikelkkavahinkoja tapahtuu tietysti siellä, missä on eniten luntakin eli Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla.

Onnettomuuksien määrä on Ifin yksityisomisteisen moottorikelkkavahinkotilastojen mukaan kasvanut selvästi vuosina 2020–2022.

- Osin tämä selittyy varmasti korona-ajalla, jolloin on pysytty enemmän kotimaassa. Kuten moottoripyöriä ja veneitä on myös moottorikelkkoja hankittu koronavuosina tavallista enemmän, kommentoi ajoneuvovakuutusten tuotepäällikkö Mikael Tervonen.

Tavallisimpia moottorikelkkailuonnettomuuksia ovat kelkan kaatuminen, reitiltä ulosajo ja törmäys kiveen tai puuhun.

- Pakollinen liikennevakuutus ei korvaa omaa ajoneuvoa, eli jos haluaa suojata oman kelkkansa, on hyvä ottaa kaskovakuutus, sanoo Tervonen.

Lapissa suuri osa onnettomuuksista sattuu ulkopaikkakuntalaisille

Eniten vahinkoja tapahtuu tietysti siellä, missä on eniten luntakin eli Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Näillä alueilla korostuu myös ulkopaikkakuntalaisten osuus vahingoista, lähes 40 prosenttia Lapin vahingoista tapahtuu ulkopaikkakuntalaisille, joista suurin osa saapuu muista maakunnista.

- Kun eteläsuomalaisella on kelkka, niin hyvin todennäköisesti se on Pohjois-Suomessa omalla vapaa-ajanasunnolla tai kulkee mukana matkustettaessa lumen perässä, kertoo Tervonen.

Vieraalla paikkakunnalla kuitenkin ajetaan varovaisemmin, pahimmat kolarit ja henkilövahingot sattuvat omalla kotipaikkakunnalla ajettaessa.

- Kaasukahva on helposti vähän eri asennossa tutuilla reiteillä kuin vieraassa maastossa, Tervonen toteaa.

Tyypillisimmiltä henkilövahingoilta voi suojautua

Ifin tilastojen mukaan moottorikelkkavahingoissa korvataan useimmin ajoneuvoille koituneita vauriota, mutta yli 40 prosenttia tapauksista sisältää myös henkilövahinkoja.

- Näissä tilastoissa on huomioitu yksityisomistuksessa olevat moottorikelkat. Vuokrakelkoissa henkilövahinkojen osuus on vielä huomattavasti suurempi, Tervonen selventää.

Tyypillisimpiä henkilövahinkoja moottorikelkalla ovat kylkiluumurtumat sekä rintarangan vammat törmäyksen seurauksena. Jos kelkka puolestaan kaatuu, tulee henkilöille usein murtumia tai nivelsidevammoja.

- Tavallisimpien turvallisuusohjeiden noudattamisen lisäksi tyypillisimmiltä vahingoilta voi suojautua tehokkaasti ylimääräisin turvavarustein kuten rinta- ja selkäpanssarilla, ohjeistaa Tervonen.

Moottorikelkkatapaturmissa henkilövahingot ovat usein vakavia ja vaativat useita lääkärikäyntejä. Vaikka määrällisesti Ifissä korvataan eniten oman ajoneuvon vahinkoja, korvaussummissa mitattuna henkilövahingot menevät kuitenkin reippaasti yli peltivahinkojen.

- Valitettavan usein vakavissa vahingoissa on osallisena myös alkoholi, Tervonen huomauttaa.

On kelkka sitten oma tai vuokrattu, on turvallisuusohjeet tärkeä muistaa:

  1. Pysy merkityillä reiteillä.
  2. Ryhmässä ajettaessa säilytä turvaväli.
  3. Kypärä päähän ajajalla ja kyydittävillä. Rinta- ja selkäpanssari suojaavat törmäystilanteessa.
  4. Noudata nopeusrajoituksia.
  5. Varmista liikennevakuutuksen voimassaolo ennen ajoa.

Mediayhteydet

Tavoitat Ifin viestinnän ma-pe klo 9-16.

Outi Kärkkäinen
Viestintäpäällikkö
Puhelin: 010 514 1962
Sähköposti: outi.karkkainen@if.fi

Jos teet ilmoitusmyyntiä tai tarvitset Ifin logoa, lähetä sähköpostia osoitteeseen markkinointi@if.fi.

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa