Päävalikko Siirry sisältöön

Uutishuone

Tervetuloa Ifin uutishuoneeseen! Löydät täältä Ifin viestinnän yhteystiedot, lehdistötiedotteet sekä linkit sosiaalisen median kanaviimme. Ota yhteyttä!

Ifin tutkimus: Vanhempien huoli lasten lääkäripalvelujen saatavuudesta kasvanut – hyvinvointialueista ei odoteta helpotusta

02.23.2023, 05.00

Vakuutusyhtiö Ifin vanhemmille suunnatussa kyselytutkimuksessa selviää, että vanhemmat ovat enemmän huolissaan lääkäripalveluiden saatavuudesta nyt kuin viisi vuotta sitten. Vanhemmat kertovat myös joutuvansa olemaan nykyään töistä selvästi enemmän lasten sairastelun takia – suurimman osan sairaiden lasten hoidosta hoitavat edelleen äidit.

Vanhemmat kertovat joutuvansa olemaan nykyään töistä selvästi enemmän lasten sairastelun takia kuin viisi vuotta sitten.

If teetti kyselytutkimuksen lasten sairastamisesta ja vakuuttamisesta tammikuussa 2023. Vastaava tutkimus tehtiin vuoden 2017 joulukuussa.

Oli kyseessä sitten flunssa tai vakavampi sairaus, on vanhempien suurin huolenaihe lapsen sairastaessa luonnollisesti tämän vointi. Toiseksi eniten Ifin kyselytutkimuksen mukaan kuormittaa lapsen sairastamisesta aiheutuva arjen järjestäminen. Näiden lisäksi moni vanhempi huolehtii myös lääkäripalvelujen saatavuudesta. Kun vuonna 2017 tästä oli huolissaan vain 15 prosenttia vanhemmista, oli osuus nyt jo kolmannes (31 %).

- On tietysti todella valitettavaa, että vanhemmat kokevat lapsen sairastaessa huolta myös palveluiden pariin pääsemistä, kommentoi Ifin henkilövakuutusten tuotepäällikkö Piia Kononen.

Harva vastaaja uskoo tilanteen helpottuvan uusien hyvinvointialueiden myötä. Vain 8 prosenttia odottaa hoitoon pääsyn helpottuvan, vaikeutumista odottaa sen sijaan peräti 44 prosenttia. Lisäksi joka toinen vanhempi kertoo olevansa huolissaan lasten hoitoon pääsystä tai hoidon laadusta julkisessa terveydenhuollossa.

Vanhempien poissaolo töistä lisääntynyt selvästi

If kysyi suomalaisvanhemmilta, paljonko he ovat olleet pois töistä lasten sairastamisen vuoksi. Alle kolmannes (29 %) työssäkäyvistä vanhemmista kertoi, ettei ole ollut lainkaan pois töistä viimeisen vuoden aikana. Viisi vuotta sitten näin vastasi peräti 40 prosenttia.

Yli viisi päivää töistä poissa olemaan joutuneiden osuus on noussut viidessä vuodessa 11 prosentista peräti 34 prosenttiin.

– Tähän vaikuttaa tietysti monenlaiset koronan mukanaan tuomat vaikutukset. Lapsia pidetään herkemmin kotona ja lisäksi flunssakausi on ollut nyt rajumpi, selventää Kononen.

Lasten hoidosta päävastuun kantavat äidit. Peräti neljännes (24 %) äideistä sanoo olleensa töistä pois lapsen sairauden takia yli 10 päivää viimeisen vuoden aikana. Isistä yli 10 päivää kertoi olleensa pois vain 7 prosenttia.

Lapsi vakuutetaan useimmin ennen syntymää

Peräti 65 prosenttia kyselyyn vastanneista kertoo, että lapsi on vakuutettu. Tärkeimpiä syitä vakuutuksen ottamiselle ovat vanhempien mukaan nopea ja helppo hoitoon pääsy, laadukkaan hoidon varmistaminen sekä vakavaan sairauteen ja onnettomuuteen varautuminen.

– Ifin lapsivakuutukseen saa lisäturvana perheen sopetutumisturvan, joka tuo taloudellista apua perheelle, jos lapsi sairastuu vakavasti, esimerkiksi 1-tyypin diabetekseen, kertoo Kononen.

Vastaajat, jotka eivät olleet ottaneet vakuutusta, kertoivat päätöksen syiksi kalliin hinnan ja etteivät uskoneet, sille olevan tarvetta.

Lapsivakuutuksen ottaneista valtaosa ottaa vakuutuksen ennen lapsen syntymää, peräti 60 prosenttia. Kolmasosa vakuutuksen hankkijoista ottaa sen lapsen ollessa alle vuoden ikäinen. Isommille lapsille vakuutuksia otetaan harvoin.

– Kouluiässä pahimmat sairastelukierteet usein helpottavat, mutta tyypillisiä sairauksia ovat edelleen flunssat, allergiat ja astma. Lisäksi tapaturmia sattuu liikkuessa ja harrastaessa, kertoo Kononen.

Kyselytutkimuksen on toteuttanut YouGov Finland Vahinkovakuutusyhtiö Ifin toimeksiannosta. Kokonaistuloksissa (N=400) virhemarginaali on keskimäärin noin ± 4,2%-yksikköä suuntaansa (95%:n luottamustasolla).

Mediayhteydet

Tavoitat Ifin viestinnän ma-pe klo 9-16.

Outi Kärkkäinen
Viestintäpäällikkö
Puhelin: 010 514 1962
Sähköposti: outi.karkkainen@if.fi

Jos teet ilmoitusmyyntiä tai tarvitset Ifin logoa, lähetä sähköpostia osoitteeseen markkinointi@if.fi.

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa