Ifin tilastot: vilkas kotimaanmatkailu lisäsi henkilöautojen hinauksia yli 30 prosenttia
Koronapandemian vilkastuttama kotimaanmatkailu näkyi Ifissä tien päällä pulaan joutuneiden autoilijoiden yhteydenottojen voimakkaana kasvuna. Eniten, yli 30 prosenttia verrattuna koronapandemiaa edeltäneeseen kesään 2019, heinäkuussa lisääntyivät henkilöautojen hinaukset.
Ifin tilastojen perusteella hinausta tarvitsivat heinäkuussa aiempaa enemmän etenkin hieman vanhemmat, osakaskolla vakuutetut autot, joiden hinaukset lisääntyivät lähes 50 prosentilla heinäkuuhun 2019 verrattuna. Lomakaudella liikenne on painottunut pääkaupunkiseudun sijaan huomattavasti enemmän maakuntiin. Sen sijaan autoilu ulkomailla on edelleen ollut selvästi koronaa edeltäviä kesiä vähäisempää, ja hinausta ulkomailla tarvittiin yli 60 prosenttia heinäkuuta 2019 vähemmän.
– Autojen käyttötapa on selvästi muuttunut koronapandemian aikana. Kesälomalla on ajettu aiempaa pidempiä matkoja esimerkiksi mökeille ja kotimaan lomakohteisiin myös sellaisilla vanhemmilla autoilla, joiden käyttö on ennen pandemiaa ollut vähäisempää. Hinauksissa oli kasvua vuoteen 2019 verrattuna jo viime kesänä, mutta tänä kesänä liikkuminen omalla autolla oli vahinkotilastojen valossa vielä paljon vilkkaampaa, arvioi Ifin autovakuutusten tuotepäällikkö Peter Roselius.
– Törmäysvahingoissakin aletaan olla pandemiaa edeltävällä tasolla. Verrattuna aikaan ennen koronaa tien päällä on kuitenkin tarvittu selvästi useammin apua autoon liittyvien teknisten vikojen, kuten moottori- tai käynnistysongelmien, vuoksi, kuvaa Roselius.
Rengasrikko jätti kesälomalla tien varteen aiempaa useamman
Rengasrikkojen suhteellinen osuus vahingoista lisääntyi heinäkuussa merkittävästi. Niitä oli heinäkuussa peräti 13 prosenttia kaikista yhteydenotoista If Apu -palveluun. Ifissä myös renkaan rikkoutumisvahinkoja korvataan kaskovakuutuksista.
– Rengasrikkojen kasvu hieman yllätti, mutta taustalla voi olla se, että aikaisemmin pienellä käytöllä olleiden vanhempien autojen rengastus ei ole aina ollut ihan ajan tasalla. Kuumat kelit ja kuhmuraiset mökkitiet voivat myös laittaa renkaat koville. Nykyautoille harvinaiset jäähdytysjärjestelmän ongelmatkin lisääntyivät kesällä verrattuna alkuvuoteen, mikä kertonee siitä, että nekin kärsivät jonkin verran helteistä, pohtii Roselius.
If Apu -yhteydenotot heinäkuussa lähes tammikuun paukkupakkasten tasolla
Yhteydenotot If Apu -palveluun olivat heinäkuussa lähes samalla tasolla kuin vuoden vilkkaimpana hinauskuukautena tammikuussa, jolloin kovat pakkaset aiheuttivat haasteita lukuisille autoilijoille. Kiire ei ole vaikuttanut Ifin palvelunopeuteen, ja yli yhdeksän kymmenestä asiakkaasta onkin ollut erittäin tyytyväinen saamaansa palveluun.
– Yhteydenottojen kasvua selittää paitsi vilkas liikennekesä, myös se, että yhä useampi asiakas ottaa meihin saman tien yhteyttä, kun joutuu ongelmiin tien päällä. Tämä on hyvä asia, sillä silloin pystymme huolehtimaan asiakkaan tilanteesta kokonaisuutena alusta loppuun. Välillä asia ratkeaa jo puhelimessa, eikä apua tarvitse edes lähettää paikan päälle, Roselius kertoo.
If Apu -palvelu neuvoo ja tilaa avun paikalle vuorokauden ympäri kaikissa tilanteissa riippumatta vakuutusturvan laajuudesta. Silloinkin, kun asiakas on valinnut ajoneuvolleen vain liikennevakuutuksen, autamme häntä yhtä lailla kuin kaskovakuutusasiakkaitamme. Vaikka vakuutusturvan puuttuessa asiakas maksaisi esimerkiksi hinauskustannukset itse, emme jätä pulaan.
Tämän vuoksi tiellä tarvittiin lomakaudella apua: yleisimmät viat Ifin kumppani Viking Hinauksen mukaan
- Moottoriviat, 19 %
- Käynnistysongelmat, 14 %
- Rengasrikot, 13 %
- Sähkövika, 3 %
- Jäähdytinjärjestelmän ongelma, 3 %
Mediayhteydet
Tavoitat Ifin viestinnän ma-pe klo 9-16.
Outi Kärkkäinen
Head of Press
Puhelin: 010 514 1962
Sähköposti: outi.karkkainen@if.fi
Jos teet ilmoitusmyyntiä tai tarvitset Ifin logoa, lähetä sähköpostia osoitteeseen markkinointi@if.fi.