Oulun yliopiston henkilövakuutukset
Työtapaturmavakuutus
Vakuutusnumerot:
SP1047262 työntekijät
SP1047428 opiskelijat
Vakuutettuja ovat
- työ- ja virkasuhteessa olevat henkilöt
- käytännön harjoittelussa olevat opiskelijat
Milloin kuulut pääsääntöisesti vakuutuksen piiriin?
- työssä
- työstä johtuvissa olosuhteissa
- työpaikalla
- työmatkalla
- työnantajan asialla
- työtominnan yhteydessä ihmishenkeä pelastaessa taikka työnantajan omaisuutta varjeltaessa
- sodassa tai aseellisessa selkkauksessa Suomessa ja ulkomailla
Matkavakuutukset
Vakuutusnumero SP1098126
Vakuutettuja ovat yliopiston palvelussuhteessa olevat henkilöt, jotka ovat
- työmatkalla tai
- komennusmatkalla.
Virkamatkavakuutus on voimassa ulkomaan työ- ja virkamatkoilla ympäri vuorokauden. Vakuutus kattaa myös vapaa-ajan matkat työmatkan aikana.
Virkamatkalla tarkoitetaan matkaa, jonka työntekijä tekee työnantajansa toimeksiannosta työsuhteeseensa kuuluvien tehtävien suorittamiseksi ja jolta työnantaja maksaa päivärahaa tai muuta vastaavaa korvausta.
Komennusmatkavakuutus on voimassa komennusmatkan aikana kaikkialla maailmassa sekä työssä että vapaa-aikana.
Komennusmatkalla tarkoitetaan pitkäaikaista työn vuoksi tehtyä ulkomaan matkaa, johon liittyy oleskelu kohdemaassa ja joka perustuu matkalle lähettävän työnantajan ja Suomesta lähetetyn työntekijän väliseen erilliseen sopimukseen.
Matkavakuutustodistuksen saat yliopiston vakuutusasiainhoitajalta.