21 heinäkuu 2010Rullaluistelija on liikenteessä jalankulkijaKesä on tuonut katukuvaan rullaluistelijat, jotka tienkäyttäjinä rinnastetaan jalankulkijoihin. Luistelijan nopeus saattaa aiheuttaa vaaratilanteita, mutta yhdessä sovittuja sääntöjä noudattamalla ja hyvällä tilannetajulla yhteiselo kulkuväylillä sujuu. Myös autoilijan on syytä muistaa, että rullaluistelijan pysähtymismatka ja -aika on varsin pitkä.
15 heinäkuu 2010Klapikone voi viedä pikkusormen tai koko kädenSuomalaisten kuluttajien innostus pihatöihin näkyy myös puutarhakoneiden myyntipiikkinä keväisin ja syksyisin. Työkoneet helpottavat elämää – oikein käytettyinä, mutta ovat myös usein syynä tapaturmiin. Ifin korvauspalvelun mukaan halkomiskoneista aiheutuneet vahingot ovat lisääntyneet selvästi tänä kesänä.
21 kesäkuu 2010Turvallista mökkeilyä ilman vorojen vierailuaMökkiläisellä on keinonsa, joilla pienentää omaisuusrikoksen uhriksi joutumisen riskiä. Tarkista, että mökin lukot ovat kunnossa ja muista käyttää niitä. Varkaan mielikuvitus riittää useimmiten löytämään kätkemäsi avaimen. Pidä siksi avain mieluummin mukanasi. Autoihin kohdistuvat rikokset ovat vähentyneet viime vuosina parantuneiden turvavarusteiden ansiosta. Varkaat vierailevatkin nyt mieluusti kodeissa, rakennustyömailla ja kesämökeillä, joiden suojaus unohtuu helposti.
16 kesäkuu 2010Flambera biffen på din gasspis, inte stuganFinländarna ilar ikapp till sina sommarstugor för att inleda stugsäsongen. Knutarna ställs i ordning och skuras rena, båten sjösätts och hängmattan riggas upp mellan björkarna på stranden. Men hur är det med tidsbomben i köket eller på terrassen? Nu är det rätt tid att inspektera gasanordningarnas kondition och byta ut föråldrade anordningar mot nya och säkra. På detta sätt kan vi också denna sommar undvika många onödiga skador och olycksfall på stugan.
16 kesäkuu 2010Liekitä kaasuhellallasi pihvi, älä mökkiäSuomalaiset rientävät kilvan mökeillensä aloittamaan mökkikautta. Paikat kunnostetaan ja kuurataan puhtaiksi, vene lasketaan vesille ja riippumatto ripustetaan rantakoivujen väliin. Mutta jääkö keittiön tai terassin aikapommi huomiotta? Kaikkien kaasulaitteiden kunto tulee nyt tarkastaa ja vanhentuneet laitteet vaihtaa turvallisiin. Näin tänäkin kesänä monilta turhilta henkilövahingoilta ja mökkivaurioilta vältytään.
14 kesäkuu 2010Myy ja osta käytetty auto huolettomamminIf on tuonut markkinoille uuden vakuutuksen vähentämään epävarmuuksia kuluttajien välisessä käytetyn auton kaupassa. Vakuutus kattaa yllättäviä, kaupanteon jälkeen syntyneitä vikoja autoissa, jotka on ostettu Nettiauto.com-sivuston kautta. Edullisimmillaan vakuutuksen saa autolleen 90 eurolla. Lopullinen hinta perustuu auton ominaisuuksiin kuten sylinteritilavuuteen, käyttöönottovuoteen ja ajettuihin kilometreihin.
14 kesäkuu 2010Sälj och köp begagnade bilar med mindre bekymmerIf har lanserat en ny försäkring för att minska osäkerheten vid handeln med begagnade bilar mellan konsumenter. Försäkringen omfattar överraskande fel på bilen som uppstått efter köpet, då bilen köpts via webbplatsen Nettiauto.com. Som förmånligast får man en försäkring för sin bil för 90 euro. Det slutliga priset baserar sig på bilens egenskaper, såsom cylindervolym, vilket år bilen tagits i bruk och hur mycket den är medkörd.
9 kesäkuu 2010Finländarna undersöker bristfälligt då de köper begagnad bilDen som köper en begagnad bil undersöker den dåligt vid köptillfället. Det framgår ur en undersökning som If Skadeförsäkring låtit utföra bland finländska konsumenter. Köparen litar på säljaren och på att bilen är i skick. Långtifrån alltid frågar han om ägaruppgifter, han provkör inte bilen och kontrollerar inte serviceboken. Mönstret är det samma oberoende om säljaren är en privatperson eller ett bilföretag.
9 kesäkuu 2010Suomalainen tutkii huonosti ostamansa käytetyn autonKäytetyn auton ostaja tutkii huonosti ajokkinsa sen ostohetkellä. Tämä selviää vahinkovakuutusyhtiö Ifin teettämästä tutkimuksesta suomalaisten kuluttajien keskuudessa. Ostaja luottaa myyjään ja auton kuntoon, sillä auton omistajatietoja ei läheskään aina kysellä, autoa ei koeajeta, eikä huoltokirjaa tarkisteta. Näin tapahtuu riippumatta siitä ostetaanko yksityiseltä henkilöltä tai autoliikkeestä.
26 toukokuu 2010August Ramsayn säätiö palkitsi ripeät VR:n laiturialueen vartijatAugust Ramsayn säätiö palkitsi tänään stipendeillä Helsingin rautatieasemalla 4.1.2010 ripeästi toimineet vartijat. Kolme vartijaa evakuoi noin minuutissa laiturialueella olevat ihmiset neljän vapaana vierivän junanvaunun edestä. Tehokkaalla toiminnallaan kolme vartijaa pystyi ennaltaehkäisemään henkilövahingot, jotka junanvaunut olisivat voineet aiheuttaa, kun ne törmäsivät raiteiden päässä olevaan toimistorakennukseen.