Lehdistötiedote, 16.2.2012 7:50:20

Astianpesukonevuoto voi aiheuttaa kymmenien tuhansien vahingot

Suurin syy astianpesukonevuotoihin on rikkoutunut veden tulo- tai poistoletku. Vuotoja ei voi aina estää, mutta vuodon nopea havaitseminen voi rajoittaa seurauksia tehokkaasti.
Astianpesukonevuodot sijoittuvat kotien vesivuototilastojen kärkeen. Ne myös aiheuttavat tuntuvia korjauskustannuksia, sillä keittiöissä ei yleensä ole lattiakaivoja, joihin vuotovesi valuisi. Astianpesukonevuodoista aiheutuu Ifin tilastojen mukaan keskimäärin noin 4500 euron kustannukset, mutta pahimmillaan vuodon kustannukset voivat nousta kymmeniin tuhansiin euroihin.

- Vuodon mahdollisuus kannattaa pitää mielessä, jos omistat astianpesukoneen. Hanki vuotokaukalo, sulje hana kun et käytä konetta ja pysy kotona astioiden pesun aikana, niin todennäköisyys vakavaan vesivahinkoon pienenee oleellisesti, kiinteistövakuuttamisen asiantuntija Anssi Varpe Ifistä sanoo.  
Astianpesukoneen alle asennettava muutaman kymmenen euron hintainen vuotokaukalo kuljettaa koneen alle vuotaneen veden astianpesukoneen etupuolelle, jolloin vuodon voi huomata nopeasti. Suljettava vesihana varmistaa, että vakavia vuotoja ei pääse syntymään silloin, kun pesukone ei ole päällä.

Astianpesukonevuotojen syy on useimmiten tulo- tai poistoletkun rikkoutuminen. Siksi keittiön allaskaapissa olevia astianpesukoneen letkuja ja liitoksia kannattaa pitää silmällä.

- Täydessä allaskaapissa pesukoneen letkut voivat jäädä puristuksiin tai taittua. Tällöin on vaara, että liitokset löystyvät ja tuloksena on poistoletkun rikkoutuminen tai liitoksista alkava vuoto. Tarkasta säännöllisesti, että letkut pysyvät suorassa eikä niihin kohdistu ulkopuolista painetta, Varpe ohjeistaa.

Konetta ei kannata jättää pyörimään yksikseen, koska tällöin mahdolliset vesivuodot voivat ehtiä aiheuttaa pahaa jälkeä.

Astianpesukoneen vuotovahinkoja korvataan koti- ja kiinteistövakuutuksista. Omakotitaloissa vahingot korvataan kotivakuutuksesta, ja asunto-osakeyhtiöissä vastuu jakautuu kotivakuutuksen (http://www.if.fi/web/fi/henkiloasiakkaat/Vakuutuksemme/Kotivakuutus_Kerros-jarivitalo/Pages/Esittely.aspx) ja taloyhtiön kiinteistövakuutuksen (http://www.if.fi/web/fi/yritysasiakkaat/Vakuutuksemme/Kiinteistovakuutus/Pages/Esittely.aspx) kesken. Tyypillisesti oman asunnon pintavauriot korvataan kotivakuutuksesta ja rakenteiden sekä muiden asuntojen vauriot kiinteistövakuutuksesta.

Näin torjut astianpesukonevuodot:
–      Pidä vesihana suljettuna, kun astianpesukone ei ole käynnissä.
–      Käytä astianpesukonetta vain, kun olet kotona. Tällöin huomaat vuodon jo alkuvaiheessa.
–      Asenna turvakaukalo pesukoneen alle. Jos esimerkiksi koneen poistopumppu rikkoutuu, vesi vuotaa koneen alle, josta vuotoa on vaikeaa huomata.
–      Hoidata asennukset ammattilaisilla tai asian varmasti osaavilla.
–      Älä ahda allaskaappia täyteen, sillä tavarat ja roskat voivat painaa tai taittaa kaapissa olevia pesukoneen letkuja. Tarkasta ajoittain, että tavarat tai roskat eivät purista letkuja.

Lisätietoja:
Kiinteistövakuuttamisen asiantuntija Anssi Varpe, p. 010 514 2319, anssi.varpe@if.fi
Kotivakuutusten korvauspäällikkö Mikko Vaitomaa, p. 010 514 1184, mikko.vaitomaa@if.fi
Tiedottaja Mari Hätinen, p. 050 424 0067, mari.hatinen@if.fi