Asumiskulujen nousu näkyy arjessa – lähes joka toinen suomalainen on joutunut tinkimään muista menoista
Lyhyt ja napakka ingressi -suoraan asiaan!Kaksi kolmesta työikäisestä kertoo asumiskulujensa nousseen vuoden sisällä, selviää Ifin teettämästä tutkimuksesta. Samalla lähes joka toinen sanoo, että asumiskulut ovat pakottaneet tinkimään muista menoista. Monelle taloustilanne on tällä hetkellä kuormittava, ja siksi arjen varautumisen merkitys korostuu.
Ifin tuoreen kyselytutkimuksen mukaan 63 prosenttia työikäisistä kertoo asumiskulujensa nousseen viimeisen 12 kuukauden aikana, ja 17 prosenttia kokee nousun olleen selkeää. Vain 5 prosenttia kertoo asumiskulujen laskeneen.
– Vastaajien mukaan eniten ovat nousseet energiaan, vuokraan sekä vesi- ja käyttömaksuihin liittyvät kulut, kommentoi Ifin henkilövakuutusten tuotepäällikkö Heta Hägerth.
Arjen menoista tingitään asumiskulujen kattamiseksi
Asumiskustannusten nousu näkyy suomalaisilla säästöpaineina. 45 prosenttia vastaajista kertoo, että on joutunut tinkimään muista menoista asumiskulujen vuoksi.
Pienten lasten perheistä (alle 7 v.) peräti 63 prosenttia kertoo joutuneensa tinkimään muista menoista asumiskulujen vuoksi.
Tinkiminen kohdistuu useimmiten esimerkiksi ravintola- ja kahvilakäynteihin (66 %), vaatteisiin (61 %) ja matkailuun (60 %). Kuitenkin myös ruoka- ja päivittäistavaroista kertoo joutuneensa tinkimään peräti 56 prosenttia vastaajista.
Varautuminen tulevaan entistä tärkeämpää
Asumiskustannusten nousu pienentää arjen joustovaraa ja varautuminen tuleviin haasteisiin on entistä tärkeämpää.
– Kun asumiskulut syövät monelta nyt talouden liikkumavaraa, on järkevää pysähtyä miettimään omaa puskuria. Varautuminen ei ole pelottelua, vaan arjen turvaa, sillä esimerkiksi pidempi sairausloma voi puolittaa tulot ja aiheuttaa isoja haasteita arjen pyörittämiseen, kertoo Hägerth.
– Pitkän sairauspoissaolon tulonmenetykset voivat olla merkittäviä, ja niitä vastaavan taloudellisen puskurin kerryttäminen säästämällä vie usein vuosia tai vuosikymmeniä. Tulonmenetyksiin voi varautua myös omalla vakuutusturvalla, Hägerth jatkaa.
Kyselytutkimuksen toteutti YouGov vahinkovakuutusyhtiö Ifin toimeksiannosta 6.–12.2.2026. Kohderyhmä: 18–64-vuotias työikäinen väestö (ei eläkkeellä), N=1019. Virhemarginaali kokonaistuloksissa keskimäärin noin ±3 %-yksikköä (95 % luottamustasolla).
Mediayhteydet
Tavoitat Ifin viestinnän ma-pe klo 9-16.
Outi Kärkkäinen
Head of Press
Puhelin: 010 514 1962
Sähköposti: outi.karkkainen@if.fi
Mediamyynti ja sponsorointi
Mediamyyntiin liittyvissä asioissa pyydämme ystävällisesti olemaan yhteydessä yhteistyökumppaniimme Dentsuun.
Sponsoroinnin osalta keskitymme lasten liikenneturvallisuuteen emmekä pääsääntöisesti tue muita kohteita.
Voit lukea vastuullisuustyöstämme täältä.
Jos tarvitset Ifin logon, saat sen helposti Ifin yhteyshenkilösi kautta.