Kun keskosesta kasvoi taapero – ensimmäinen päiväkotivuosi

Keskosena syntyneen poikani ensimmäinen vuosi sujui puolikaranteenissa. Lääkärit varoittivat väkijoukoista ja käsidesiä tuli rahdattua apteekista litrakaupalla. Vieraat ohjasimme ensin vessaan hankaamaan kätensä verille.

Emmekä olleet kipeitä. Ensimmäisen vuoden päätteeksi pörräsimme pari-kolme kuukautta ympäri Eurooppaa. Moni piti meitä hulluina, mutta pikkupiltti hihkui innosta kaiken uuden edessä ja osasi ottaa tarpeen tullen rennosti.

Elokuussa napero meni tarhaan. Flunssat, vatsataudit, rokot ja pitkittyneet yskät… lisämaustetta toi BPD eli bronkopulmonaalinen dysplasia – keuhkoputkiston ja keuhkokudoksen kasvun ja kehityksen häiriö, joka johtuu keuhkojen kypsymättömyydestä ja hengityskonehoidosta ensimmäisten viikkojen aikana.

(Jos muuten katsotte BPD:n englanninkielisen merkityksen Wikipediasta, pääsette hyvin perille siitä minkälainen vanhemman henkinen tila voi olla ensimmäisen tarhavuoden aikana. Ja ihan tosissaan – terapiassa voi ja kannattaa käydä purkamassa tunteitaan, jos ahdistaa. Minäkin kävin.)

Raskausaikana otetun lapsivakuutuksen avulla pääsimme heti erikoislääkärille, oli kyseessä sitten flunssa tai hengitysvaikeudet. Koneellisessa lääkesumutinhoidossakin kävimme yksityisellä, kun kotona annettava Ventoline tai Flixotide ei riittänyt keuhkojen avaamiseen.

Keskoselle tyypillisen tyräleikkauksen tarve todettiin yksityisellä ja hoidettiin julkisella. Ainakaan meille vakuutus ei ollut joko-tai, vaan mahdollisuus hyödyntää järjestelmän parhaita puolia.

Töölön Mehiläisessä oli samoja tuttuja lääkäreitä pitämässä yksityisvastaanottoa kuin Lastenklinikan julkisella puolella. Tietojenvaihto toimi erinomaisesti, kunhan täytimme ensin tietosuojalomakkeen.

Välillä hengitys heikkeni pahemman kerran ja vietimme öitä Lastenklinikan infektio-osastolla K12. Poika makasi letkujen ja mittareiden keskellä pienessä sängyssä, mutta ponnisti aina sisukkaasti ylös huutamaan isiä, kun astuin sisään.