Moottoripyöräily hurmasi ikiliikkujan

Seija Lilja, 64, on ollut aina liikkeellä. Työuransa leipäauto- ja ratikkakuskina tehnyt nainen ei halunnut pysähtyä eläkkeelläkään, vaan opetteli ajamaan moottoripyörää. Seija tarttuu muutenkin innokkaasti uuteen ja toteuttaa unelmiaan. Jos jotain oikein kovasti haluaa, keinot siihen löytyvät kyllä.

Turbomummo, lukee Seija Liljan mustassa paidassa oranssilla. Työkavereiden aikoinaan antama lempinimi ei viittaa Seijaan pelkästään kolmen lapsenlapsen mummina, vaan myös hänen taitoonsa hallita raitiovaunua Helsingin kaduilla kelillä kuin kelillä. Titteli sopii kyllä Seijalle muutenkin.

Kun hän vuonna 1969 muutti Simpeleeltä Helsinkiin, suunnitelmat olivat selvät: rekkakuskiksi tai poliisiksi. Tie poliisiksi kaatui silmälaseihin, mutta onneksi oli toinen vaihtoehto.

– Sain ajokortin 1972 ja pääsin heti ajamaan leipäautoa, vaikka minulla oli kahdeksankympin lätkä autossa.

Raitiovaununkuljettajana Seija aloitti vuonna 1982. Se oli muutenkin hänelle suurten muutosten vuosi.

– Ensin vaihdoin työtä ja sitten miestä. Saman kanssa olen vieläkin, yli 30 vuotta yhdessä.


Ylioppilaaksi ehtii viisikymppisenäkin

Seija on tehnyt aina rohkeita elämänratkaisuja. Jos jokin asia ei ole tuntunut oikealta, hän on muuttanut sen. Ja jos hän jotain on oikein halunnut, se on järjestynyt tavalla tai toisella.

Seija esimerkiksi tuumasi, että noin viisikymppisenä ei ole liian myöhäistä palata kouluun. Hän meni Mäkelänrinteen aikuislukioon: ajoi aamuvuoroja ja opiskeli illat. Herätys varttia vaille neljä joka aamu oli urakan kovin osuus.

– Vuonna 2002 kirjoitin ylioppilaaksi. Tasan 30 vuotta myöhemmin kuin vanhat luokkakaverini.


Työ ulkomailla oli toteutunut unelma

Seitsemän vuotta ylioppilaskirjoitusten jälkeen Seija päätti jälleen toteuttaa yhden unelmansa. Hän laittoi sähköpostia alppimajajärjestöihin ja kyseli hommia. Fraganter Schutzhaus Itävallasta toivotti tervetulleeksi, ja Seija oli siellä kaksi kuukautta töissä ravintolassa. Reissun aikana hän täytti 57 vuotta.

– Mies vähän murisi lähtöäni, mutta sanoin että kun en ole tähän ikään mennessä koskaan ollut ulkomailla töissä, niin nyt menen.

Alpeilla Seijalle aukesi saksan kielen kauneus. Kielet ovat muutenkin Seijan juttu. Hänellä on koko ajan menossa jonkin uuden kielen opettelu. Seija pärjää ruotsiksi, englanniksi, saksaksi, espanjaksi ja kreikaksi ja opiskelee parhaillaan toista vuotta viroa.

Näin söpöllä pyörällä ajaa ihan näyttäytymisenkin vuoksi.

Eläkepäivät alkoivat prätkään tutustumisella

Vuoden kestänyt osa-aikaeläke oli Seijan mukaan kuin koeaika eläkkeelle.

– Keväällä 2015 päätin, että enää en ehdi käydä töissä lainkaan.

Eläköityminen ei ollut Seijalle kriisi, vaan mahdollisuus päästä toteuttamaan asioita, joita oikeasti haluaa tehdä. Mieli paloi erityisesti seuraamaan tyttären pikkuisen pojan kasvua. Myös vapaaehtoistyölle Emmaus-kirpputorilla oli nyt aikaa kahdesti viikossa.

Innostus ajamiseen ei loppunut työuran myötä. Seijan eläkeläismenopeli on kermanvärinen moottoripyörä Kymco Zing Custom 125 cc, kavereiden kesken Friidu. Seija osti sen viime vuonna tyttäreltään.

– En minä ollut aiemmin ajanut edes mopoa! Mutta minulla oli kortti, jolla saa ajaa moottoripyörää. Päätin, että opettelen.

Työkaveri opetti jäähallin parkkipaikalla Seijalle pyörän hallinnan alkeet. Pyörän päältä pitää esimerkiksi osata hypätä pois, jos se katuu.

– Olen minä muutaman kerran kaatunutkin, ei onneksi käynyt kummemmin.

En ollut aiemmin ajanut edes mopoa! Päätin, että opettelen.

Turbomummo ei hyydy

Seija ajaa Friidullaan yksin ja nauttii siitä. Määränpää ei ole niin tärkeä, pääasia on ajaminen.

– Vapaus on parasta! Vauhti ei päätä huimaa, sillä Friidu kulkee korkeintaan 120 kilometriä tunnissa. Mutta näin söpöllä prätkällä ajaa ihan näyttäytymisen vuoksikin. On kiva, kun näkee maisemat ja tapahtumat eri tavalla kuin auton sisältä.

Vieraat ihmiset tulevat jututtamaan Seijaa tankkaus- ja taukopaikoilla.

– Pyörä kiinnostaa, kun se on niin nätti, ja sitten pinkin kypärän alta paljastuukin tällainen vanha akka, Seija nauraa.

Seija on kova ajamaan myös polkupyörällä. Se on sekä liikuntaa että painonhallintaa. Matkat eivät ole mitään pikkulenkkejä: hän saattaa ajaa 50 kilometriä, käydä kahvilla ja polkea takaisin.

Liikkuvaista naista harmittaa, että polvi on kiukutellut tänä vuonna erityisen paljon. Loppuvuodesta sekin asia hoidetaan kuntoon.

– En ole hidas muutenkaan, mutta odotan, että polvileikkauksen jälkeen pääsisin vielä vähän lujempaa. Vierivä kivi ei sammaloidu eikä Turbomummo hyydy.

Vapaus on parasta! On kiva nähdä maisemat ja tapahtumat eri tavalla kuin autosta.

Parasta elämässä

Vapaus:

– Eläkeläisenä saan tehdä mitä haluan, koska tahansa haluan. Vaikka lähteä lenkille tai ajamaan keskellä yötä.

Isovanhemmuus:

– Olen kolmen lapsenlapsen mummi. On ihanaa, ettei enää tarvitse odottaa vapaapäiviä, että voin tavata heitä. Kaksivuotiasta iltatähteä hoidan paljon.

Ruokakauppareissut:

– Käymme mieheni kanssa aina yhdessä ruokakaupassa kaksi kertaa viikossa. Jaksaisin hyvin kantaa yksinkin ruoat kotiin, mutta kaksistaan kaupassa käyminen on meidän oma juttu.

Elämänratkaisu

Tässä Ifin sarjassa kerrotaan tositarinoita eläköitymiseen liittyvistä elämänmuutoksista, uusista aluista ja ratkaisusta.

Lue myös tarinat omakotitalosta kerrostaloon muuttaneesta pariskunnasta,
miehestä, joka saa elämäänsä sisältöä vapaaehtoistyöstä nutavaarina,
ja naisesta, joka muutti maalle ja perusti taidekoulun.