Olemme keränneet tälle sivulle ajankohtaisia turvallisuusvinkkejä ja -määräyksiä taloyhtiöille.

Palovahinkojen torjunta

Ulkona säilytettävät syttyvät materiaalit ja jäteastiat on sijoitettava siten, että niiden syttyminen tuhopolton tai muun syyn seurauksena ei aiheuta palon leviämisvaaraa rakennukseen.

Älä anna tuhopolttajalle mahdollisuutta!

Ulkona säilytettävät syttyvät materiaalit ja jäteastiat on sijoitettava siten, että niiden syttyminen tuhopolton tai muun syyn seurauksena ei aiheuta palon leviämisvaaraa rakennukseen.

Tuhopolton mahdollisuus ja palon leviämisvaara on riittävästi estetty, kun syttyvien materiaalien ja jätteiden säilytyksessä noudatetaan jäljempänä esitettyjä turvaetäisyyksiä tai rakenteellisia toimenpiteitä, jotka vaikeuttavat palon sytyttämistä tai rajoittavat sen leviämistä.

Suojeluohjeissa ja erityisehdoissa on kerrottu asiasta ja jos asia on laiminlyöty ja vahinko sen johdosta laajenee, voidaan korvausta vähentää.

Me tunnemme kiinteistöriskit

Tunnemme kiinteistöriskit, sillä asiakkaanamme on yli 20 000 kiinteistöyhtiötä.

If Kiinteistövakuutus

If Kiinteistövakuutuksella kiinteistösi on vakuutettu täydestä jälleen-hankinta-arvosta.