Haluamme palvella sinua hyvin

Useimmat asiakkaamme ovat meihin tyytyväisiä. Joskus kuitenkin tapahtuu väärinkäsityksiä, ja mekin teemme virheitä. Haluamme, että silloinkin asiointi kanssamme sujuu helposti. Haluamme oppia virheistämme. Haluamme palvella sinua hyvin.

Sinua varten on If Muutoksenhakukanava, missä
If Asiakasvaltuutettu ja If Asiakaspaneeli selvittävät asiaasi itsenäisesti ja puolueettomasti.

Asiakaspaneelin tarkoitus

Asiakaspaneeli on Ifin oma, maksuton ja nopea muutoksenhakuelin, joka kokoontuu noin 10 kertaa vuodessa. Samanlainen paneeli (If Kundpanel) toimii kaikissa Pohjoismaissa. Se käsittelee vain asioita, joissa Asiakasvaltuutettu on antanut jo ratkaisunsa. Valitus Asiakaspaneelille on tehtävä kolmen kuukauden kuluessa Asiakasvaltuutetun päätöksestä.

Asiakaspaneelin jäsenet

Asiakaspaneelissa on kuusi Ifin asiakkaista valittua jäsentä (4 varsinaista ja 2 varajäsentä), Ifin ulkopuolelta valittu lakimiespuheenjohtaja sekä yksi Ifin edustaja. Jäsenten toimikausi on kaksi vuotta.

Asiakaspaneelin toiminta

Asiakaspaneeli käsittelee monentyyppisiä vakuutus- ja vahinkoasioita.

Paneeli ei kuitenkaan käsittele

  • henkilövakuutuksia
  • lakisääteisiin vakuutuksiin liittyviä vahinkoja eikä
  • jo tuomioistuimessa, välimiesmenettelyssä tai muussa lautakunnassa käsiteltyjä asioita tai niissä vireillä olevia asioita.

Asiakaspaneelin ratkaisut sitovat Ifiä, mutta eivät asiakasta. Asiakas voi halutessaan kääntyä myös Muutoksenhakuohjeet-välilehdeltä löytyvien muiden muutoksenhakuelinten puoleen.

Asiakastyytyväisyys ja asiakasuskollisuus ovat meille tärkeitä. Huomioimme kaikki Asiakaspaneelin tekemät ratkaisut ja kommentit vakuutus- ja korvausasioissa. Ne auttavat meitä myös selventämään ja parantamaan vakuutusehtoja, vakuutuskirjoja ja muita asiakasmateriaalejamme. Sinun parhaaksesi.

Ota yhteyttä

Ilmoita uudelleenkäsittelypyyntösi
If Asiakasvaltuutetulle kuuden kuukauden aikana siitä, kun olet saanut tiedon Ifin ratkaisusta.

Lähetä tiedot sähköpostilla tai postitse:

PUHELIN

010 514 26 02

Voit lähettää tiedot asiastasi myös yhteydenottolomakkeella.