Rauhallisen pinnan alla nälkäinen tunnelma
Content 1
Vesa Lieho
Riskienhallinta-asiantuntija
Aloittanut Ifissä 5/2007
DI Vesa Lieho kehittää Ifin suurasiakkaiden henkilöstöriskien hallintaa, eli auttaa hallitsemaan turvallisuus- ja henkilöstöriskejä muun muassa riskikartoitusten ja valmennusten avulla.
Erityisesti konsernin koko, kansainvälisyys ja näiden myötä avautuvat kehittymismahdollisuudet houkuttelivat Vesan Ifiin.
- Pohjoismaiden suurimmalla on siihen parhaat resurssit. Työntekijöitä myös kannustetaan kehittymään jatkuvasti.
Vesa on mukana Excellence-ohjelmassa, joka tähtää innovatiivisen ajattelun ja johtamisen lisäämiseen Ifissä.
- Uskon, että vakuutusala voi olla innovaatiomoottori – asenteella, avoimin silmin ja oikeilla työkaluilla voimme saada aikaan paljon.
Vesan mielestä innostavinta Ifissä on riuska tekemisen meininki.
- Rauhallisen pinnan alla If on nuori ja dynaaminen: olemassa olevaa kyseenalaistava, menestyksen nälkäinen mutta silti avoin, ystävällinen ja toisten asiantuntijuutta arvostava. Tätä yhdistelmää ei hevin löydä, yli kolme vuotta Ifissä työskennellyt Lieho summaa.