Historia

2008

If osti venäläisen vakuutusyhtiön SOAO Regionin. Kaupan myötä If saa jalansijan Venäjän henkilöasiakasmarkkinoilla, erityisesti ajoneuvovakuutuksissa.

2006 

Yritysasiakkaiden palvelemiseen keskittyvä ZAO If Insurance sai toimiluvan vahinkovakuutusliiketoiminnan harjoittamiseen Venäjällä.

2004

Sampo Oyj osti 6. toukokuuta Skandian, Skandia Livin ja Storebrandin If-osakkeet ja 5. lokakuuta Varman omistamat If-osakkeet, mikä tarkoittaa sitä, että If on Sammon kokonaan omistama tytäryhtiö.

2003

Meri & Energia -liiketoiminta-alue myytiin Gard Marine & Energy -osakkuusyritykselle. Myynnillä If selkeytti toimintaansa ja vähensi merkittävästi meri- ja energiasegmenttiin kohdistuvaa riskiä.

2002

Torbjörn Magnusson nimitettiin toimitus- ja konsernijohtajaksi helmikuussa. Vuoden aikana tehdyt kannattavuustoimenpiteet vaikuttivat myönteisesti tulokseen syyskuussa, ja Ifin vakuutustoiminnan tulos vuoden ensimmäiseltä yhdeksältä kuukaudelta oli positiivinen.

2001

Vuonna 2001 suunnitelmat laajemmasta pohjoismaisesta toiminnasta toteutuivat, kun Sammon vahinkovakuutustoiminta päätettiin yhdistää Ifiin. If on siten Pohjoismaiden suurin vahinkovakuutusyhtiö. Yhdistämisen myötä Ifin toiminta kattaa myös Baltian maat vuodesta 2002 alkaen.

2000

If perusti sivuliikkeen Suomeen, jonka toiminta oli pienimuotoista. Ifin Meri & Energia -toiminto siirrettiin kesällä Gard Services -vakuutustenhoitoyhtiön hallinnoitavaksi. Gard Services -yhtiön omistavat If ja Norska Assuranceføreningen Gard P&I.

1999

If syntyi, kun ruotsalaisen Skandian ja norjalaisen Storebrandin vahinkovakuutustoiminnat yhdistettiin. Tavoitteena oli perustaa Pohjoismaiden johtava vahinkovakuutusyhtiö.