Vakuutusyhtiöt kuormittavat ympäristöä omalla toiminnallaan yleisesti ottaen suhteellisen vähän. Toimintamme aiheuttaa kuitenkin myös epäsuoria ympäristövaikutuksia, joita syntyy tavaran- ja palveluntoimittajiemme toiminnasta. Teemme aktiivisesti yhteistyötä heidän kanssaan, jotta ympäristövaikutukset jäisivät mahdollisimman pieniksi.
Mielestämme kaikkien yritysten tulee toimialasta riippumatta kantaa oma vastuunsa ympäristöstä. Vakuutusyhtiönä voimme käyttää asiantuntemustamme ja haluamme osallistua ympäristöasioiden edistämiseen omalla toimialallamme. Pyrimme esimerkiksi aktiivisesti ylläpitämään keskustelua turvallisemmasta yhteiskunnasta ympäristönsuojelun näkökulmasta ja autamme asiakkaitamme ennaltaehkäisemään ympäristövahinkoja.
Ympäristöpolitiikka
Ympäristövastuumme pohjana on Ifin konsernin kattava ympäristöpolitiikka. Politiikan ytimenä on, että If toteuttaa päivittäin ympäristön tilaa parantavia konkreettisia toimenpiteitä. Pyrimme aina löytämään yrityksemme, asiakkaittemme, toimittajiemme ja yhteistyökumppaniemme kannalta parhaat mahdolliset ympäristöratkaisut.
Ympäristöpolitiikan sisältö on seuraava:
• Työntekijöillämme on saamiensa toimintaohjeiden ja tuen ansiosta aina mahdollisuus toimia ympäristöystävällisellä tavalla.
• Kehitämme tuotteita, prosesseja ja vahingontorjuntapalveluja auttaaksemme asiakkaitamme toimimaan entistä ympäristöystävällisemmin.
• Kannustamme ja tuemme toimittajiamme ja yhteistyökumppaneitamme heidän pyrkimyksissään toimia aiempaa ympäristöystävällisemmällä tavalla.
• Tiedotamme aina ympäristöriskeistä ja osallistumme aktiivisesti yleiseen ilmastokeskusteluun.
Ympäristötavoitteet
Ympäristöpolitiikkamme mukaisesti tavoitteenamme on vähentää yhtiön ympäristövaikutuksia jatkuvilla parannuksilla. Ympäristöasioiden huomioon ottaminen tulee olla osana päivittäisessä toiminnassamme.
Olemme asettaneet itsellemme seuraavat seitsemän tavoitetta:
• ympäristöasioita koskevan tietämyksen lisääminen ja koulutuksen tarjoaminen tarvittaessa
• toiminnastamme syntyvien jätteiden määrän minimoiminen ja mahdollisimman laaja uusiokäyttö ja kierrättäminen
• energian, veden ja raaka-aineiden kulutuksen minimoiminen toiminnassamme sekä materiaalien uusiokäyttö ja kierrätys mahdollisuuksien mukaan
• ympäristönäkökohtien huomioiminen Ifin tuotteissa ja palveluissa
• korvauskäsittelyn toteuttaminen niin, että sen ympäristövaikutukset ovat mahdollisimman pienet
• ympäristönäkökohtien huomioiminen investoinneissa
• ympäristöaloitteiden edistäminen osana yhteiskuntatoimintaamme.