Kotivakuutus
- Vapaa-aika

Laske hinta ja osta

Kotivakuutuksen oikeusturvavakuutus

Yksityishenkilön oikeusturva vakuutetaan irtaimiston yhteydessä.

Oikeusturvavakuutus antaa turvaa sinulle ja vakinaisesti samassa taloudessa asuville henkilöille hankalissa riita- tai rikosasioissa toisen osapuolen kanssa. Vakuutus korvaa välttämättömät ja kohtuulliset asianajo- ja oikeudenkäyntikulut yksityiselämään liittyvissä riita-, rikos- ja hakemusasioissa. Edellytyksenä on, että kysymys on asiasta, joka voidaan välittömästi saattaa käräjäoikeuden tutkittavaksi. Oikeusturva on voimassa Pohjoismaissa sekä matkaan ja matkustamiseen liittyvissä asioissa kaikkialla maailmassa enintään vuoden.

Valittavanasi on kaksi turvatasoa: perus ja laaja

Perus oikeusturva kattaa vain vakuutetun oman lakimiehen käyttämisestä aiheutuvia kustannuksia. Korvauksen yläraja on 8 500 euroa ja omavastuu on 20 % korvattavien kustannusten määrästä, kuitenkin vähintään 170 euroa.

Laaja oikeusturva korvaa myös vastapuolelle maksettavaksi tuomittuja oikeudenkäyntikuluja. Korvauksen yläraja on 17 000 euroa ja omavastuu on 20 % korvattavien kustannusten määrästä, kuitenkin vähintään 170 euroa.

Asianajokuluja korvataan esimerkiksi kun on syntynyt riita, joka koskee

  • velan maksamista
  • vahingonkorvausta
  • kaupan purkamista
  • hinnan alentamista asuntokaupassa, kiinteistön kaupassa tai irtaimen kaupassa
  • perinnönjaon tai testamentin moitetta.

Rikosasioissa, kun kysymys on

  • vakuutetun esittämästä vahingonkorvausvaatimuksesta
  • vakuutettua vastaan ajetusta syytteestä. Kustannuksia ei kuitenkaan korvata, jos virallisen syyttäjän syyte koskee tahallista tekoa, törkeää huolimattomuutta tai törkeää varomattomuutta; ei myöskään jos syyte on kokonaan hylätty, sillä tällöin kustannukset tulee vaatia korvattavaksi valtion varoista.

Vahinkotapahtuma on riidan syntyminen tai rikosasian vireille tulo oikeudessa eli vakuutuksen tulee olla tällöin voimassa. Lisäksi, jos vakuutus on vahinkotapahtuman sattuessa ollut voimassa alle kaksi vuotta, tulee myös riidan tai syytteen perusteena olevan tapahtuman olla sattunut vakuutuksen voimassaoloaikana.

Sinun pitää tehdä korvaushakemus jo ennen kuin käännyt lakimiehen puoleen. Vakuutetun asiaa hoitavalla henkilöllä pitää olla tuomarinvirkaan oikeuttava tutkinto.

Vakuutusehdoissa on määritelty tarkemmin korvaamisen perusteet. Tutustu myös rajoitusehtoihin kohdassa 4.

Laske hinta ja osta

Luonnonilmiöturva kotivakuutukseen

Hyödyllisiä vinkkejä talosi kunnossapitoon

If Kansio – kätevä tapa hoitaa vakuutusasioita

Omassa If Kansiossasi hoidat nopeasti ja kätevästi vakuutus- ja korvausasiasi. Kansiossa voit ottaa käyttöön myös Paperittoman Palvelun.

Hyvä paloturvallisuus mökillesi

PalovaroitinVarmista kesämökkisi paloturvallisuus. Hanki tärkeä palovaroitin turvaamaan itsesi ja läheisesi.

Ilmoita vahingosta

Voit ilmoittaa vahingosta ympäri vuorokauden.

Asioi verkossa



Ota yhteyttä

Soita vakuutusasioissa:
010 19 19 19

Toimi näin korvausasioissa

Konttorit

Anna palautetta

Seuraa meitä