Henkilövakuutus

Laske hinta ja osta

If Henkilövakuutuksen myöntäminen ja voimassaolo

Vakuutusturvien myöntämisiät vaihtelevat. Useimpia turvia on haettava 15-69 ikävuoden välillä. Tapaturman varalta olevia turvia voimme myöntää vielä 69-vuotiaalle. Turvia, jotka turvaavat myös sairauden varalta, voimme myöntää pääsääntöisesti enintään 54-vuotiaalle henkilölle. Henkilövakuutuksen myöntäminen vaatii aina terveysselvityksen.

Voit saada vakuutuksesi kattamaan myös kilpaurheilua ja riskialttiita urheilulajeja, kun olet keskittäjäasiakkaamme.

Voimassaolo

  • Vakuutusturvat ovat voimassa Henkilövakuutusehtojen mukaisiin päättymisiin asti.
    Esimerkiksi turva hoitokulujen varalta päättyy omavastuusta riippuen 65 tai 68 vuoden iässä ja vain tapaturman varalta olevat turvat päättyvät pääsääntöisesti 80 vuoden iässä.
  • Vakuutusturvat ovat voimassa kaikkialla maailmassa, kuitenkin niin, että hoitokulu- ja päivärahaturvat ovat voimassa Pohjoismaiden ulkopuolella enintään 12 kuukautta.
  • Alle 18-vuotiailla vakuutusturvat ovat voimassa kaikessa urheilutoiminnassa.
  • 18 vuotta täyttäneillä hoitokulu- ja päivärahaturvat ovat voimassa vain lisämaksusta
    - urheiluliiton tai -seuran järjestämissä kilpailuissa, otteluissa ja niitä varten järjestetyissä harjoituksissa tai
    - harjoiteltaessa valmennusohjelman mukaisesti tai
    - harrastettaessa vakuutusehdoissa erikseen lueteltuja riskialttiita urheilulajeja ja harrastuksia.  
Laske hinta ja osta

Terveysselvitys

Henkilövakuutusten myöntäminen vaatii terveysselvityksen.

Talkoovakuutus

Rakennatko itse vai talkoilla? Palkkaatko työvoimaa? Muista vakuutukset!

Varaudu tulevaisuuteen

Vakuutussäästämisen valikoimasta löydät ratkaisut omaa elämääsi ja läheisiäsi varten.

Bonukset talteen

S-ryhmän BonusVain Ifistä saat vakuutusmaksuistasi S-ryhmän Bonusta! Keskittämällä vakuutukset saat siis entistä suuremman Bonuksen.

Ilmoita vahingosta

Voit ilmoittaa vahingosta ympäri vuorokauden.