Kiitos yli 20 000 osallistujalle!

Joulukuun alussa päättynyt Nasta haaste laittoi suomalaiset testaamaan tietämystään uuden tieliikennelain tuntemuksessa. Kyselyyn kertyi syksyllä puolessatoista kuukaudessa yhteensä 20 508 vastausta.

89 % tiesi, milloin renkaat tulee uuden lain mukaan vaihtaa

Kyselyn ideana oli viestiä kesällä 2020 tieliikennelakiin tulleista muutoksista, joista yksi keskeisimmistä on kalenteriin sidotun talvirengaspakon poistuminen. 89 % vastaajista tiesikin, että talvirenkaat tulee uuden tieliikennelain mukaan vaihtaa marraskuussa, mikäli sääolosuhteet sitä edellyttävät.

Enää 3 % muisteli vanhaa lakia, jonka mukaan talvirenkaat piti kelistä riippumatta vaihtaa 1. joulukuuta mennessä, mutta 8 % erehtyi luulemaan, että kalenteriin sidottu talvirengaspakko olisi siirtynyt marraskuun alkuun. 

”Pääasia on toki se, että talvirenkaat ymmärrettäisiin vaihtaa riittävän ajoissa, tuijottamatta kalenteria. Edelleen sattuu vahinkoja siitä syystä, että talvi yllättää autoilijan”, kommentoi Ifin korvauskeskusjohtaja Juha T. Virtanen.

Hyvä nyrkkisääntö on hänen mukaansa se, että jos ylipäätään joutuu pohtimaan talvirenkaiden vaihtoa, on se merkki siitä, että kannattaa tarttua toimeen.

Pääosin suomalaiset ovatkin tottuneet vaihtamaan renkaat ajoissa, ja apuna käytetään aiempaa enemmän ammattilaisia ja rengashotelleja.

"Näiden hyvänä puolena ovat varmasti oikein tehdyt alle asennukset, mutta myös se, että siellä ammattilaiset tarkistavat usein samalla myös renkaiden kunnon”, Virtanen toteaa.

Esimerkiksi talvirenkaiden urasyvyys on asia, jota saattaa olla fiksua tarkistuttaa ammattilaiselta, jos ei ole renkaisiin muutenkaan erityisemmin perehtynyt.

Tästä kertoo sekin, että Nasta haasteen osallistujista noin joka neljäs ei tiennyt tai osannut arvata, että pääurien vähimmäissyvyys tulee uuden lain mukaan olla 3 milliä.

”Renkaiden urasyvyys on tärkeä turvallisuuden kannalta. Useasti kuitenkin nastarenkaiden osalta ongelmana on enemmän se, että nastat ovat jo paljolti lähteneet, vaikkakin urasyys on edelleen itsessään riittävä”, Virtanen kommentoi.

Renkaiden vaihdossa käytetään aiempaa enemmän apuna ammattilaisia ja rengashotelleja.

Ifin korvauskeskusjohtaja Juha T. Virtanen

Korvaako vakuutus, jos renkaita ei ole vaihtanut ajoissa?

69 % enemmistö vastaajista ilmoitti, että vaihtaa renkaat tänä syksynä samaan aikaan kuin ennenkin, ja 14 % suunnitteli aikaistavansa renkaiden vaihtoa.

Kuitenkin varsin moni, eli 16 % vastaajista ilmoitti vaihtavansa talvirenkaat uuden lain myötä aiempaa myöhemmin, ja Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa näin ilmoitti peräti 20 %.

Tämä on Virtasen mukaan ymmärrettävää, sillä Etelä-Suomen vähälumisina talvina talvirenkailla on jouduttu ajamaan aiempaa enemmän kuivilla ja jäättömillä teillä. Moni haluaisi välttää erityisesti nastarenkailla ajoa paljaalla asfaltilla.

Vielä viime vuonna Nasta haasteen vastaavassa kyselyssä peräti 16 % suunnitteli vaihtavansa renkaita useita kertoja talven aikana, mutta nyt tuo luku oli tippunut alle kahteen prosenttiin vastaajista.

Virtanen toivoo, ettei renkaita vaihdeltaisi talven aikana jatkuvasti kelin mukaan, sillä se ei ole uuden lain varsinainen tarkoitus. 

”Siinä kasvaa riski siitä, että vaihdetaanko renkaat oikeasti kaikissa tilanteissa riittävän ajoissa. Jatkuva renkaiden vaihtelu vaatii auton omistajalla hyvät puitteet ja riittävästi aikaa.”

Entä korvaako If vakuutusyhtiönä, jos talvirenkaita ei ole ajoissa vaihdettu, ja sattuukin vaikka ulosajo tai muu vahinko?

Jos väärä rengasvalinta tai renkaiden selkeästi huono kunto on johtanut vahinkoon, voidaan auton kaskovakuutuksen korvauksia tapauskohtaisesti alentaa, Virtanen vastaa.

”Nämä vahingot käsitellään aina tapauskohtaisesti, jolloin mietitään myös sitä, onko kuljettajalla ollut mahdollisuus varautua mahdollisiin kelimuutoksiin ja renkaiden vaihtamiseen. Väärillä tai huonoilla renkailla pitää toki olla myös suora syy–yhteys vahingon syntyyn, jotta vakuutusyhtiö vähentää korvauksia.”

Lukunostoja maakunnista

Kitkarenkaiden osuus oli kyselyssä kasvanut reiluun 19 %, kun se edellisessä vuoden 2019 kyselyssä oli 18 %. Uudellamaalla peräti 29 % vastaajista käyttää kitkarenkaita.

  • Kitkojen osuus oli korkeahko myös Satakunnassa (20 %), Varsinais-Suomessa (20 %), Kanta-Hämeessä (19 %) sekä Pirkanmaalla (18 %).
  • Etelä-Karjalassa uusi tieliikennelaki tunnettiin talvirenkaiden vaihdon osalta parhaiten (93 %) ja Lapissa heikoiten (78 %).
  • Eniten renkaiden vaihtoa useaan kertaan talven aikana suunnittelevia esiintyi kyselyssä Pohjanmaalla, reilut 3 %. 
  • Pohjois-Pohjanmaalla vain 5 % aikoo vaihtaa renkaat aiempaa myöhemmin.

Kun sinulla on tovi aika kilpailuttaa autovakuutus, olemme rinnallasi

Tiesitkö, että Ifissä voit jakaa autovakuutuksesi vakuutusmaksut jopa 12 erään ilman lisäkuluja, ja saat molemmista kaskoistamme heti 10 % keskittämisedun kaikkiin vakuutuksiisi?

Ifissä on tunnetusti reilut ja nopeasti karttuvat bonukset, ja täyskaskon törmäysturvaan saat heti kättelyssä hulppean 80 % lähtöbonuksen. Mikäli sinulla sattuu olemaan kaksi autoa, saat samat bonukset niihin molempiin.

Jos autosi jää vähemmälle käytölle, maksat vähemmän myös vakuutuksestasi, sillä meillä vakuutuksen hintaan vaikuttavat myös ajokilometrit.

Verkkokaupassamme voit muokata vakuutuksesi itsellesi sopivaksi ja tarkistaa hinnan etukäteen, vaikka auton osto olisi vasta edessä. Kokeile osakaskoon lasiturvaa ja täyskaskoon vaikka sijaisautoa.